Kirkolliskokouksen jälkitunnelmia

Kirkolliskokousviikko päättyi eilen jo lounasaikaan, ja olen sen jälkeen ehtinyt sukuloida ja suuntautua taas uusiin haasteisiin. Hetki sitten junassa lueskelin uuden kirkkososiologian graduseminaarin opiskelijoiden tutkimussuunnitelmia, ja kotona odottivat ylihuomisen seurakuntaneuvoston kokouksen paperit. Onneksi kirkkoherramme, tuomiorovasti Matti Poutiainen oli varaedustajan ominaisuudessa kirkolliskokouksessa torstain ja perjantain. Sen lisäksi, että oli mukavaa saada lounastaa oman kirkkoherramme kanssa, ehdin häneltä kuulla seurakuntaneuvoston kokouksen asioista etukäteen.

Ajatukset suuntautuvat Matin kanssa keskustelun myötä Agricola -liikkeeseemme, jossa Tuomas-yhteisön, HelsinkiMission ja oman Helsingin Tuomiokirkkoseurakuntamme työtä (mm. nuorisotyö, diakonia ja vapaaehtoistoimintaa) keskitetään yhden katon alle. Olen liikkeestä varsin innoissani, ja toivon Agricolan toiminnan muotoutuvan aidosti yhteisölliseksi. Vapaaehtoistoimintaan liittyen mahdollisuuksia on paljon. Jo valmiiksi on paljon osaamista ja synergiamahdollisuuksia kaikilla osallistujatahoilla, mutta uusiakin ovia aukeaa. Sain olla mukana työryhmässä, joka palkkasi meille kolmivuotiseen yksinäisten vanhusten tavoittamiseen pyrkivään projektiin työntekijäksi Helena Viitasen, vapaaehtoistoiminnan vahvan osaajan. (Liikkeestä lisää mm. Tuomiokirkkoseurakunnan verkkolehdessä Katedraalissa, joka löytyy osoitteesta: tuomiokirkko.kirkkohelsinki.net)

Kirkolliskokous pyörii toki vielä mielessä sekin. Piispabingon saldo kääntyi lopuksi kuusi oikein tulokseen, jos vähän lyhyempikin ajatustenvaihto kelpaa. Ja kuuden suoraan voidaan vielä liittää varanumero, jollaiseksi kenttäpiispa ainakin keskushallinnon uudistuksen näkökulmasta täytyy mieltää (kenttäpiispaa samoin kuin asessoreja esitetään poistettavaksi piispainkokouksesta). Itse en kyllä kauheasti voi vastustaa keskushallinnon virtaviivaistamista ja selkeyttämistä, ja näen piispainkokouksen työskentelyn kehittämisessä siksi paljon hyvää. Näihin asioihin palaan myöhemmin, viimeistään toukokuun lähetessä. Keskustelu ja kirjoittelu tietysti jatkuu niin kirkolliskokouksen asioista kuin muusta elämästäni kirkossa ja sen tarkkailijana.

Hyviä päätöksiä!

Tänään on jo päästy painamaan äänestysnappuloita. Sami Ojalan luoma aloitteemme nuorisotyön ammattilaisten palkkaamisesta netissä tehtävään konkreettiseen työhön sai määrärahat (joskin hiukan muokattuna). Kirkon Tiedotuskeskukseen, Hengellinen elämä verkossa (HEV)-hankkeen alle palkataan nyt kolme työntekijää keskustelemaan nuorten kanssa heidän virtuaaliyhteisöissään. Työntekijät integroituvat siis HEV-hankkeeseen, ja heidän kokemuksiaan ja osaamistaan voidaan hyödyntää osana sen kehitystyötä, esim. koulutuksia. Kirkolliskokouksessa näemmä voi ihan oikeasti vaikuttaa!

Myös piispojen (tai osan heistä) kirja "Rakkauden lahja" jää jakamatta jokaiseen perheeseen. Kirjan painamiseen varattiin ensimmäisen esityksen 1,9 miljoonan euron sijaan 220 000 euroa, ja seurakunnat saavat tilata ja käyttää kirjaa harkintansa mukaan. Olen myös tästä erittäin tyytyväinen. Kirja on varmasti parhaimmassa käytössä seurakuntatyössä, jossa tarjoutuu sen vastaanottajille mahdollisuus dialogiin aiheen tiimoilta. Koteihin yllättäen ja pyytämättä jaettuna kirjan kapeahko perhekuva olisi aiheuttanut aikamoista huonommuuden tunteen vaaraa. Kuten edustajat Hermonen ja Olkinuora ovat ansiokkaasti todenneet (huom! kaikki puheenvuoromme samoin kuin esitykset ja päätökset luettavissa sivuilla: www.evl.fi/kirkolliskokous ja siellä siis esitykset, päätökset ja puheenvuorot), on myös arveluttavaa, että tämä kirja yleisjakelulla olisi rinnastettu muihin kirkon yleisesti jakamiin teoksiin, kuten Raamattuun ja Katekismukseen.

Viime päivät ovat olleet muutenkin riemastuttavia. Piispabingoni (so. mahdollisuus päästä keskustelemaan kahden kesken paimentemme kanssa) on jatkunut, ja olen saavuttanut jo viiden suoran. Huomionarvoista on, että piispat ovat itse olleet ilahduttavan aloitteellisia keskustelijoita, enkä näin ollen ole joutunut suoranaisesti tuppautumaan kuin kerran. Keskustelut ovat olleet monin paikoin hyvin antoisia, joskin keskenään hyvin erilaisia -kuten vaikuttaisivat piispammekin keskenään olevan (tästäkin syystä on vähän surullista, että heidän on niin kovasti julkisuudessa etsittävä yksimielisyyttä). Nyt voittekin miettiä, keiden kanssa ja missä sävyssä olen keskustellut "Rakkauden lahja" -kirjasta, keiden kanssa jostakin muusta.

Eilinenkin päivä oli riemukas jo heti aamusta, kun opiston alakertaan tultuani kuulin edustaja Marjokorvelta tuoreeltaan, että Barack Obama oli voittanut USA:n presidentinvaalit ja vielä selvästi. Sille skoolasin toisten edustajatovereiden kanssa illalla "Pankkivaliokunnassa", kun olimme ensin perinpohjaisesti tutustuneet Kakolan tyhjään vankilaan ja Akatemiataloon, kirkolliskokouksen aiempaan kokoontumispaikkaan. Tässä välissä oli tosin käytävä pitkä ja polveileva lähetekeskustelu virkamiesoikeudellisten säännösten muuttamisesta.

Kirkon oma lainsäädäntö on tällä hetkellä siis vanhentunut, eikä uudistuksia saada läpi, vaikka yleinen lainsäädäntö meitä jo monin paikoin sitookin. Esim. sukupuolen tai seksuaalisen suuntautumisen nojalla tapahtuva syrjintä on lain vastaista kirkossakin, vaikka kirkko ei enää ikinä saisi lakiaan uudistettua, ja siitä seuraa rangaistus aivan kuten missä tahansa muuallakin. Sen sijaan kirkon itsensä kannalta sen lainsäädännön vanhentuneisuus on ongelmallista. Edustaja Huttunen käytti monenkirjavien kannanottojen jälkeen hienon puheenvuoron, jossa kritisoi joidenkin edustajien kätkeytymistä retoriseen häkään, ja peräänkuulutti selkeän argumentaation happea. Happea seurasikin heti Huttusen omassa puheenvuorossa, kun hän muistutti: "Virkaratkaisu on tehty, tasa-arvolaista ei enää voi poiketa!" (muistinvarainen lainaus)

Hapekas ja raikkaan pirskahteleva oli myös edustaja Hermosen puheenvuoro, jossa hän mielestäni melko luterilaisesti pohti yleisen lainsäädännön ja kirkon lainsäädännön suhteita ja kyseenalaisti joissain puheenvuoroissa esiintyneen vastakkainasettelun. Hermonen argumentoi, että kun yleinen laki heijastaa evankeliumin ydintä kuten tasa-arvon kohdalla, ei meillä liene syytä olla vastaan.

Säästän teidät (ja kiitos kaikki, jotka olette kertoneet, että näitä tekstejä luette!) tylsemmiltä yksityiskohdilta, ja tyydyn toteamaan, että toivomme valmistelevalta valiokunnalta ja myöhemmin kirkolliskokoukselta viisautta, jotta pelisääntömme saadaan ihan omastakin puolestamme kuntoon.

Etuoikeutettua kirkolliskokouselämää

Kuten eilen ennakoin, aamuinen messu Maarian kirkossa aloitti päivän hienosti. Erityinen ilo oli, että sain koko matkan kirkosta kristilliselle opistolle kävellä ja keskustella kaksin piispa Huotarin kanssa (piispa on muuten taustaltaan kirkkososiologi kuten minäkin, ja Yhteisvastuu-vapaaehtoinen, molempia voidaan pitää erittäin positiivisina asioina ihmisessä).

Piispa Huotari mukaan lukien olen eilen ja tänään saanut keskustella kahden kesken jo kolmen piispan kanssa, puhumattakaan monista muista kiinnostavista henkilöistä. Se tuntuu aika etuoikeutetulta. Myös täysistunnossa tänään ajattelin, miten etuoikeutettua on päästä viikoksi tänne puhumaan ja työskentelemään kirkon isojen kysymysten äärelle, ja vielä kirkolle aika omistautuneiden, monesti fiksujen, usein jopa viisaiden ihmisten kanssa. Kirkon nelivuotiskertomuksen käsittely oli tästä hyvä esimerkki. Aika ansiokas paketti Kirkon tutkimuskeskukselta, ja siitä saa täällä keskustella ja pohtia, miten tietoa hyödynnettäisiin kirkolle parhain päin. Työskentely on innostavaa, se muistuttaa hetkittäin tutkimusryhmän työtä: yhdessä keskustellen, kyseenalaistaen ja eri näkökulmia esiin tuoden viemme asioita eteenpäin. (Tulen palaamaan nelivuotiskertomukseen myöhemmin, kun on enemmän aikaa; siellä on erittäin kiinnostavia asioita suomalaisten kirkkoon ja uskoon liittyvistä mielipiteistä.)

Eivät kaikki puheenvuorot täällä tietysti aivan maailman inspiroivimpia ole, mutta joukossa on helmiä. Ja vähemmän mielenkiintoisistakin puheenvuoroista voi löytää antoisuutta pelaamalla häränp****a-bingoa tai bongaamalla freudilaisia tai muita virhesanontoja, jotka kenties kertovat jotain edustajista tai heidän salaisista milipiteistään, tai sitten eivät, esim. (voivat olla kiinnostavistakin puheenvuoroista):

"Piispojen kirja, Rakkauden laki" (Rakkauden lahja)
"Nelivuotiskertomus, Moniarvoinen kirkko"(Monikasvoinen kirkko)
"Julkisuuskuvaa leimaavat mineraalit" (minareetit)

Tänään ihan oikeasti hyvän puheenvuoron piti mm. ed. Peltonen Espoosta. Hän ehdotti nelivuotiskertomuksen tietoihin, erityisesti kirkon jäsenmäärän muutoksiin pohjautuvaa tavoitteellista skenaariotyöskentelyä, eri tulevaisuusvaihtoehtojen ennakointia ja sen arviointia, miten ne vaikuttavat kirkon toimintaan ja talouteen. Vain tällaisen työskentelyn kautta voisimme hallitummin valmistautua tulevaisuuteen ja etsiä toimintamme ydintä.

Iltapäivä kului valiokuntatyöskentelyssä. Oma (peruste-)valiokuntani käsitteli henkilöseurakuntakysymykseen liittyvää aloitetta, josta tulee antaa lausunto hallintovaliokunnalle. Kiinnostavaa keskustelua. Vähemmän kiinnostavaa oli kahden tunnin teemailta kirkon tietoverkkohankkeista. Hannu Majamäki puhui napakasti Hengellinen elämä verkossa -hankkeesta, mutta etenkin HeTa-hankkeen yhteydessä meinasi taju lähteä. Tämä siitäkin huolimatta, että olen uskollisesti perehtynyt asiaan etukäteen HeTa-työryhmässä toimineen tuttuni avulla. Itseäni mietityttää sekin, että tämä itse HeTa-työryhmässä ollut henkilö on jättänyt hankkeesta eriävän mielipiteen, eikä ole ainoa. Jätän asian käsittelyn kuitenkin suosiolla asiantuntevammille. Täytyy valita taistelunsa.

Iltahartaudessa saimme vielä kuulla vuonna 1933 kirkolliskokousedustajana toimineen herran "terveiset", kun hänen lapsenlapsensa, nykyinen kirkolliskokousedustaja, luki isoisänsä tyttärelleen (kirjeen lukeneen edustajan äiti) kirkolliskokouksesta lähettämän kirjeen. Silloin kirkolliskokous kokoontui joka viides vuosi kuukaudeksi kerrallaan. Huolimatta siitä, mitä yllä kirjoitin etuoikeutetusta osastani, ihan kuukaudeksi en tänne kuitenkaan kerralla kaipaa.

Virtuaalielämää ja perhe-elämää

Ensimmäinen varsinainen kirkolliskokouspäivä kesti jo keväällä opittuun tapaan pyöreät 12 tuntia. Tämä on tietysti verrattain vähän, huomioon ottaen, että suuri osa edustajista jatkaa edelleen valiokuntatyöskentelyä.

Talous- ja toimintasuunnitteluun liittyvissä lähetekeskusteluissa puhuttiin erityisesti HeTa-hankkeesta, nuorisotyön ammattilaisten mahdollisesta palkkaamisesta netissä tehtävään työhön nuorten parissa, sekä piispojen "Rakkauden lahja" kirjan postittamisesta kaikkiin koteihin. Käytin itse puheenvuoroja kahdessa jälkimmäisessä asiassa.


Sain paljon kannustavaa palautetta molemmista puheenvuoroistani. Erityisesti ilahdutti se, että eräs edustaja, jonka tiedän olleen itseni kanssa eri mieltä, kuitenkin kiitti puheenvuoroani hyväksi sen avoimuuden vuoksi. Tällä viittaan puheenvuorooni piispojen kirjasta, jonka postittamista kaikkiin koteihin en pitänyt kannatettavana. Erityisesti perustelin tätä sillä, että uskon, että sen jotkin kohdat koetaan helposti loukkaavina esimerkiksi yksinhuoltaja- ja uusperheissä ja/tai seksuaalivähemmistöjen parissa.


Ei kantani tietystikään kaikkia miellyttänyt. Suurin osa eri mieltä olevista on tietysti vaiti, mutta kävin myös keskustelun, jossa kuulin, että ainakin yksi läsnäolija oli kokenut mielipiteeni ylhäältä alaspäin katsovana ja piispojen elämänkokemusta ja ymmärrystä epäkunnioittavana arvosteluna. Olin tästä pahoilla mielin. Kirjassa on oikeasti todella hyvää asiaa, lue itse, suora linkki julkaisuun: http://evl.fi/EVLfi.nsf/documents/D04FB8F99B7992B0C22574DB0026A56C/$file/rakkauden_lahja.pdf

Itse asiassa pidän kannanottoa tervetulleena ja suurinta osaa sisällöstä varsin hyvänä monesta, myös niiden ns. erilaisten perheiden ja yksittäisten ihmisten näkökulmasta. Tämän vuoksi kannatin seurakunnille mahdollisuutta tilata kirjaa käyttöönsä tarpeidensa mukaan mm. vihkipareille jaettavaksi. Se olisi oiva lähtökohta vaikkapa vihkikeskusteluun.


Ehkäpä puheenvuoroni oli joillekin liian suora ja avoin, en ole ottanut muutenkaan linjaksi olla viisaasti hiljaa kannoistani. Minusta se on rehellistä ja siksi paikallaan, vaikken suurta suosiota saisikaan. Tehtäväni on olla täällä maallikkona kertomassa näkemyksiäni, ja sen tein tänäänkin. Samalla logiikalla on oltava tyytyväinen siihen, että myös toiset kertovat erilaisista mielipiteistään ja siitä, miten puheenvuoroni kokevat. Kyllä se on juuri sitä avoimuutta, jota kirkon päätöksentekoon haluaisin tuoda.

---

Tällä viikolla meillä on joka aamu messu Maarian kirkossa. Se on herättänyt hiukan vastustusta käytäväpuheissa. Kun päivät venyvät muutenkin helposti yli 12-tuntisiksi, käyttäisi moni sen lopun vähän ajan arkityöhön, perheen asioihin tai aamu-uintiin (täällä syödään koko ajan ja istutaan paikallaan). Tämä on oikein ymmärrettävää.

Messu ei onneksi ole pakollinen, mutta itse kyllä aion osallistua ainakin useimpina päivinä. Vaikka olen nuori aikuinen (jollakin määritelmällä), rakastan perinteistä messua! Rakastan urkumusiikkia ja virrenveisuuta! Tänään aamulla avajaismessussa oli upeaa kuunnella kirkolliskokousedustajien komeaa virsilaulua. Helsingin hiippakunnan edustajat toimittivat messun, ja istuin aivan kirkon etuosassa; virsien voima tuntui aivan fyysisesti alttaria kohti työntävänä voimana. Upeaa.

Piispa Huovinen piti messussa myös erittäin koskettavan saarnan. Lisää siitä:

http://evl.fi/EVLUutiset.nsf/Documents/F8D95C4EAF43089FC22574F600403273?OpenDocument&lang=FI

Piispa lainasi Osmo Tiililän vuosikymmenten takaista lausumaa "Kirkko on olemassa siksi, että täällä kuollaan".

"Ihmiset kuolevat joka päivä, keskellä elämää." (muistinvarainen lainaus), piispa sanoi. Ja siksi tarvitaan kirkkoa, tuomaan Jumalan valtakunta sinne, missä kuollaan. Äärettömän kaunista ja koskettavaa. Siitä saa voimaa 12-tuntisiin päiviin ja moneen vääntöön. Huomenna aamulla menen ilolla messuun, nyt lukemaan mietintöjä perustevaliokunnan työskentelyn pohjaksi.

Kirkolliskokous kokoontuu taas

Kirkolliskokous aloittaa marraskuisen työskentelynsä huomenna avajaismessulla. Suurin osa meistä on tullut tänne Turkuun tänään joko kokoustamaan valiokunnissaan tai majoittumaan. Itsekin ehdin pikaisesti palaveerata Samin ja Signen kanssa. Huomenna käsitellään Samin tekemää aloitetta määrärahan varaamisesta netissä käytäviin keskusteluihin osallistuvien työntekijöiden palkkaamiseksi. Myös minä allekirjoitin aloitteen, ja pidän sitä tärkeänä. Hengellinen elämä verkossa -hanke, niin hyvä ja kannatettava kuin onkin, ei vastaan akuuttiin tarpeeseen saada kirkon nuorisotyön ammattilaisia keskustelemaan nuorten kanssa nettiin nyt.

Huomenna käsitellään muutenkin talousarvio-asioita, joissa ajatukset nyt pyörivät. Lisäksi mielessä USA:n presidentinvaalit, joiden tulos selvinnee keskiviikkona Suomen aikaa. Silloin onkin sopivasti kirkollikokouksen retki Kakolaan, jonka jälkeen lähdemme jollakin porukalla baariin juhlimaan /ahdistumaan tuloksen johdosta.

Martin Luther King Jr. ja rohkaisun sanat

Tulkaa kaikki –liikkeen kokoontumisissa olemme saaneet nauttia Vesan johtamista hienoista hartauksista, joiden pitäminen myös kokouksissa on osoittautunut itselleni tärkeäksi. Kirkon uudistustyöllämme on motivaatio ja voima, joka paitsi antaa rohkeutta ja tahtoa, myös tekee tapaamisistamme nimenomaan kristittyjen yhteisiä kokoontumisia.

Sama on toki totta vaikkapa seurakuntaneuvoston tai kirkolliskokouksen kokoontumisissa. Pääsin /jouduin kerran yhteisen kirkkovaltuuston kokoukseen varajäsenenä (oli muuten tärkeä kokous, jossa päätettiin, että lähetysjärjestöjen pelisäännöt, siis käytännössä naispappeuden vastustaminen käytännössä, eivät voi olla ristiriidassa kirkon yhteisten päätösten kanssa, ja Helsingin seurakuntayhtymä siis lakkauttaa vähitellen tuen lähetysjärjestöiltä, jotka eivät luovu naispappien syrjinnän edistämisestä). Tunteja kestäneessä kokouksessa kävi välillä mielessä, että Kristus on tästä menosta kyllä kaukana, mutta kun lopussa laulettiin yhdessä virsi, tuntui kuitenkin jotenkin yhteiseltä. Jaksan vielä ajatella, että kristittynä minulla on sisaruuden ja veljeyden säikeitä myös niiden kanssa, jotka tulkitsevat monia kysymyksiä eri tavoin kuin minä.

Takaisin asiaan. Viimeisessä Tulkaa kaikki –liikkeen teematapaamisessa viime lauantaina Vesa luki muiden tekstien ohessa katkelmia Martin Luther Kingin (Jr) puheista. Tällaiset tekstit hartaudessa luovat yhteyttä paitsi toisiin Tulkaa kaikki -uudistajiin pöydän ympärillä, ehkä myös ihailemiimme uudistajiin toisina aikoina, toisilla mantereilla, ja toisten epäoikeudenmukaisuuksien äärellä. Kävin Kingin haudalla, Atlantassa viime vuonna erään konferenssin yhteydessä, ja Vesan innoittamana palasin hänen teksteihinsä viime sunnuntaina. Yksi lainaus:

“The church must be reminded that it is not the master or the servant of the state, but rather the conscience of the state. It must be the guide and the critic of the state, and never its tool. If the church does not recapture its prophetic zeal, it will become an irrelevant social club without moral or spiritual authority.”

Kingin haudalla havahduin siihen, että hän oli kuollessaan 39-vuotias (nuori aikuinen?). Tieto hätkähdyttää. Hätkähdyttää, miten suuri vaikutus voi olla lyhyellä elämällä. Se inspiroi ja luo uskoa, kuten hänen puheensakin.

Rotuerottelu oli monien kristittyjen mielestä raamatullista ja hyväksyttävää Kingin ajan maailmassa, on vieläkin. Syrjintä, niin rodun, sukupuolen kuin seksuaalisen suuntautumisen perusteella, voidaan tänäkin päivänä nähdä raamatullisena, kristillisenä. On myös näkymättömämpää epäoikeudenmukaisuutta, Suomessa ja maailmassa (ks. esim. henkilöpaperittomien ihmisten ihmisoikeuksien puutteesta: www.kua.fi). Taistelun kenttiä tuntuu välillä olevan loputtomasti, mutta taistelu myös etenee. Kingin ajoista on edistytty monessa asiassa. 1960-luvulla "african-american" taustainen presidentti olisi ollut utopistista, nyt mahdollista, jopa todennäköistä. Kun teemme työtä, myös muu epäoikeudenmukaisuus ja syrjintä voi vähetä.

Loppuun vielä yksi lainaus Kingiltä, itsellenikin silmälaseiksi, kun ryhdyn lukemaan kirkon talousarviota vuodelle 2009 sekä toiminta- ja taloussuunnitelmaa vuosille 2009-2011.

“Yes, I see the Church as the body of Christ. But, oh! How we have blemished and scarred that body through social neglect and through fear of being nonconformists.”

Ryhdyn lukemaan kysyen: kuinka nämä toiminnan ja talouden suunnitelmat edistävät uskon motivoimien rakkauden ja oikeudenmukaisuuden toteutumista kirkossa ja yhteiskunnassa?

Yöksi kirkkoon

Perjantaina vietettiin pääkaupunkiseudullakin asunnottomien yötä. Myllypuron kirkolla oli mahdollista yöpyä, seurakunta oli varannut patjoja, ruokaa ja ehtoollista. Kuulosti tosi hienolta, vaikka mahdollisuus tarjottiinkin vain yhdeksi yöksi.

Asunnottomuus on ensisijaisesti asia, jonka hoitamisen pitäisi kuulua niin sanotusti yhteiskunnalle. Kirkko ja järjestöt pyörittävät jo pitkälti esim. ruokajonoja, enkä toivoisi, että asuntolatoimintakin siirrettäisiin samoin näille julkisen sektorin paikkaajille.
(Diakonian julkisia palveluita paikkaavasta roolista ks. Elina Juntusen ja Heikki Hiilamon kanssa julkaisemani tutkimus: http://www.evl.fi/kkh/to/kdy/viimeisellaluukulla.pdf)

Kirkko voisi silti tempaista nimenomaan kadunmiesten ja -naisten auttamiseksi. Asunnottomuutta on toki monenlaista, myös sellaista, joka on piilossa, eikä päälle päin näy, kuten presidentti Halonenkin asunnottomien yönä oikein muistutti. Mutta kirkon tehtävä on auttaa niitä, joiden hätä on suurin, ja joita ei muuten auteta. Hätä on suuri, jos nukkuu kadulla. Kiinteistöjä kirkolla riittää, ja tuttuni ehdottikin, että kirkot voitaisiin avata kodittomille vaikka kuukaudeksi. Itse ehdotan tammi- tai helmikuuta, kun on kaikkein kylmin. Patjoja ja soppaa ja illalla Herran siunaus. Kodittomana elänyt Mikael Ottelin totesi HS:n (17.10.) sivuilla, että "tärkeintä on, että joku kysyy miten sulla menee". Kirkossa voitaisiin kysyä, ja samalla huutaa tempauksen avulla julkisen sektorin puoleen.

Blogi

Lupasin Sami Ojalalle perustaa kirkolliskokousblogin, kun tapasimme hiippakuntauutisten haastattelun yhteydessä ensimmäistä kertaa. Tämä oli siis viime keväänä, kun meidät molemmat oli valittu ensikertalaisina kirkolliskokoukseen. Samin hyvä toive oli - mikäli oikein ymmärsin - lisätä kirkolliskokouksen päätöksenteon lähestyttävyyttä ja läpinäkyvyyttä. Tätä kannatin lämpimästi.

Lupauksen pitäminen vei hieman aiottua pidempään. Kirjoitin keväällä pari ryhmäblogikirjoitusta Helsingin seurakuntayhtymän Uskotoivorakkaus-sivustolle; se olkoon tekosyyni oman blogin aloittamisen lykkäykselle. Tässä sitä nyt kuitenkin tulee, ja uskollisesti aion kirjoittaa ainakin kirkolliskokouksen aikana marraskuun alussa.

Kirkolliskokousteemat ovat mielessäni myös tänään, kun Tulkaa kaikki -liikkeen ihmiset kokoontuvat Kallioon keskustelemaan aiheesta. (ks. www.tulkaakaikki.net) Ohjelmassa ainakin diakonaattiuudistus ja omanhenkisten ihmisten kanssa yhdessäoloa.