Intensiivinen kirkolliskokousviikko on taas takana. Keskeisimmäksi saldoksi mielen päälle jäivät käyty lähetekeskustelu samaa sukupuolta olevien parisuhteisiin liittyen, oman monimuotoisuusaloitteeni saama myönteinen vastaanotto, uudet kirkkoneuvokset Kääriäinen (Kirkon ulkoasiain osaston) ja Keskitalo (kansliapäällikkö) ja hyväksytty HeTa-hanke (seurakuntien palkanmaksu ja kirjanpito ulkoistetaan alueellisiin keskuksiin).
HeTa eli kirkon palkanlaskennan ja kirjanpidon siirtäminen alueellisiin palvelukeskuksiin tuli siis perjantaina koko aamupäivän kestäneen keskustelun jälkeen hyväksytyksi. Tämä on mielestäni hyvä asia. Asia vaati määräenemmistön, ja se siis saavutettiin. HeTa-hankkeen lisäksi hyväksyttiin urakalla kasa mietintöjä, joista ei juuri keskustelua käyty: Vanhan Testamentin apokryfikirjojen tekstikohdista päätettiin laatia materiaali seurakuntien käyttöön esim. kirkkovuoden pyhäpäivinä, kasuaalitoimituksissa ja rukoushetkissä käytettäväksi, Vanhan Testamentin alkukertomusten viittomakieliset käännökset hyväksyttiin, kummien vähimmäismäärä laskettiin erityistapauksissa yhteen (lähinnä, jos kahta kummia ei löydy, kirkkoherra voi antaa erityisluvan vain yhteen kummiin), ja Suomen ev.-lut. kirkon ja Suomen metodistikirkon sekä Finlands svenska metodistkyrkan välinen sopimus hyväksyttiin. Keskeisimpiä askeleita tuossa sopimuksessa ovat toisen kirkon sanan ja sakramenttien tunnustaminen oikeiksi. Kummankin kirkon jäsen voi myös saada ehtoollisen toisen kirkossa. Aiempina istuntoviikkoina työ on loppunut viimeisenä päivänä lounaaseen, nyt lopetettiin vasta viideltä.
Virallisen kokousagendan ulkopuolelta viikosta jäivät mieleen tietysti arkkipiispan hieno läksiäisjuhla Turun linnassa, ja muutenkin ajan kulumisen ja muutosten konkretisoituminen. Perjantain lopuksi arkkipiispa kiitti viimeisen istuntoviikkonsa päättäneitä, ennen marraskuuta eläkkeelle jääviä piispa Eero Huovista ja kansliapäällikkö Risto Junttilaa heidän mittavasta työstään myös kirkolliskokouksessa, ja piti sitten itse viimeisen päätöspuheensa arkkipiispana. Yksi eläkkeelle siirtyvistä herroista sanoi minulle aiemmin yhdessä ruokaillessamme, että kirkon asiat siirtyvät ”teidän nuorten käsiin”. Kommentti liittyi HeTa-hankkeen yhteydessä käytettyihin puheenvuoroihin. Signe Jauhiainen ja Sami Ojala (kolmekymppisiä edustajia) olivat vedonneet sukupolvidemokratiaan ja kestävään kehitykseen: tämän hetken päättäjien on toimittava vastuullisesti, jotta tulevat kirkollisveron maksajat eivät joudu tehottoman toiminnan maksumiehiksi. Eläkkeelle lähtevän herran kommentti kuitenkin hätkähdytti. Kirkko on ollut minulle verrattain etäinen suurimman osan elämääni. Vasta viimeiset 10 vuotta olen ollut näissä kuvioissa intensiivisemmin mukana. On hätkähdyttävää huomata, että monet niistä henkilöistä, jotka minun näkökulmastani ovat kantaneet vastuuta kirkossa ”aina”, ovatkin lähtemässä. Vastuu kirkosta tosiaan siirtyy meille nuoremmille, ei nyt heti, mutta vähän kerrallaan. Niin itsestään selvää, silti niin hätkähdyttävää, kun se konkretisoituu. Ensi marraskuussa eivät Paarma, Huovinen ja Junttila enää ole istuntoviikolla ainakaan totutuissa rooleissaan. Heidän lisäkseen myös perustekunnan sihteeri, fantastinen Olli Hallamaa on marraskuussa muissa maisemissa. On vaikeaa kuvitella, miten pärjäämme ilman häntä. Uusi sihteeri joutuu aloittamaan parisuhdekysymyksellä. Tällä viikolla muistimme tervehdyksellä ja ajatuksissamme myös istuntoviikolta poissa ollutta edustaja Heikki Kotilaa. Kaipasin hänen viisauttaan ja huumoriaan joka päivä, erityisesti jokaisessa perustevaliokunnan kokoontumisessa, joissa aiemmin olemme työskennelleet yhdessä.
Työ jatkuu pian tämän kokousviikon jälkeen. Perustevaliokunta kokoontuu mahdollisimman pian pohtimaan piispojen mietintöä rekisteröityihin parisuhteisiin liittyen, ja toimitusvaliokunta (so. pilkkuvaliokunta, joka tarkastaa tehdyt päätökset, niiden kielen ja oikeellisuuden) studeeraamaan kirjoitusasuja. Ja jo tiistaina 11.5. käydään Helsingin piispanvaalin ensimmäinen kierros. Jännittävää. Mielessä on myös ihan oma arkityö. Ennen kirkolliskokousta valmiiksi urakoimani tutkimus ”Yhdenvertaisuus evankelis-luterilaisen kirkon työyhteisöissä” luovutetaan täysistunnolle ja tulee julkiseksi tässä kuussa. Samalla katse ja mieli suuntautuvat vapaaseen tieteelliseen työhön, jolle on varattu koko loppuvuosi – erinäisten luottamustoimien ja opetustehtävien ohella luonnollisesti.
”Parisuhdekeskustelu” käyty tältä erää (6.5.2010)
Yli 50 puheenvuoron keskustelu samaa sukupuolta olevien parisuhteista saatiin päätökseen eilen yhdeksän jälkeen. Keskustelu oli yleisesti ottaen asiallista, paljon asiallisempaa kuin odotin. Ainakin kirkollinen keskustelukulttuuri on kehittynyt näiden 7 vuoden aikana, kun asiaa on valmisteltu.
Asia tosiaan lähti kirkolliskokouksesta vuonna 2003, jolloin kirkolliskokous hylkäsi kaksi edustaja-aloitetta: toisen, joka esitti ns. virkakieltoa parisuhteensa rekisteröineille ihmisille (so. ei pääsyä kirkon virkaan heille), toisen, joka esitti parisuhteen siunaamisen kaavan luomista rekisteröidyille parisuhteille. Samassa yhteydessä kirkolliskokous lähetti asian piispainkokokuksen pohdittavaksi. Piispainkokous on siis nyt pohtinut asiaa 7 vuotta, ja tulos on tuo tällä viikolla käsitelty mietintö (7 vuoden aikana on pohdinnasta myös mm. julkaistu kaksi kirjaa, eli mietitty kyllä ollaan). Ja mietinnössä piispainkokous esittää, että samaa sukupuolta olevien parien kanssa ja puolesta voitaisiin rukoilla, mutta ei tehtäisi omaa kaavaa. (En arvioi mietintöä tässä, ks. puheenvuoroni aiheesta www.evl.fi/kirkolliskokous) Seuraavaksi asia tulee omaan perustevaliokuntaani, jossa kannat jakautuvat aika samoin kuin salissa. Suurin osa lienee vakaasti puolesta (rukoillaan) tai vastaan (ei rukoilla), jokunen siinä välissä. Itse toivon, että voisimme olla samaa mieltä siitä, että a) olemme eri mieltä ja b) kirkon ykseys on meille niin tärkeä, että haluamme tehdä kompromissin tässä asiassa, joka ei ole oppimme ytimessä.
Eilisistä puheenvuoroista suuri osa oli pitkiä, toisiaan ja itseään toistavia, osin omituisia. Keskustelun käymiselle oli kuitenkin selvä tarve, eli sallittakoon vähän tyhjemmätkin tilitykset. Yllättävän monet edustajat viestittivät implisiittisesti tai suoraan, että piispainkokous on nyt ymmärtänyt Raamattua ja sitä, miten sitä voidaan tulkita, väärin. Ihailtavaa itsevarmuutta ja luottamusta siihen, että vain oma tulkinta voi olla oikea. Parhaat puheenvuorot toivat asiaan jotain uutta, kuten edustajien Hermonen, Mäkelä ja Peltonen tapauksessa (jälleen löytyvät sivulta www.evl.fi/kirkolliskokous). Peltosen puheenvuoro oli tänne kenties hieman teoreettinen, mutta sellaisena kiinnostava. Onko meillä kaksi kirkkoa kirkon sisällä, kaksi Raamattua, kaksi Jumalaa: muuttumaton, ennustettava, johdonmukainen ja muuttuva, aidosti kaikkivaltias. Itse ajattelen, että Jumala ei voi olla muuttuva siinä mielessä kuin me sen ymmärrämme. Jumala ei ole ailahteleva tai ajan myötä ”kehittyvä”. Mutta meidän jumalakuvamme on taatusti ja toivottavasti ajan mukaan kehittyvä. Ehkä meillä onkin kaksi ihmiskuvaa ja tapaa katsoa maailmaa ja uskontoa: se, joka tarvitsee turvakseen ennustettavan ja johdonmukaisen, tunnettavan ja tiedettävän Jumalan, ja se, jolla keskiössä on, että näemme kuin kuvastimesta. Emme voi täysin tietää, millainen Jumala on, emme voi täysin ymmärtää, ja kykymme ymmärtää kehittyy ajan myötä, kun tietomäärämme ja ymmärryksemme kehittyvät. Jumala luo edelleen.
Eilen oli myös Kirkkohallituksen kyselytunti, ja saimme mm. Kirkon tiedotuskeskuksen johtajalta tietoiskun kirkon näkymisestä mediassa. Tänään on tiedossa vaaleja ja valiokuntamietintöjä, mm. ns. henkilöseurakuntakysymys (Hallintovaliokunnan mietintö parokiaalijärjestelmän kehittämisestä). Siihen perustevaliokuntamme lausunnossaan lausui, että seurakunta on kaikkia sen alueella palveleva, ja jäsenyyden tulee perustua asuinpaikkaan. Seurakuntaa ei pääasiassa pitäisi irrottaa alueesta ja muodostaa mieltymysten perusteella. Seurakuntayhtymän sisällä ja mm. luottamuselimessä toimimiseen ja kielellisin perustein voitaisiin nykyisiä säännöksiä kuitenkin väljentää. Käsittelyyn tulee myös lakivaliokunnan mietintö kiinnostusta herättävästä ja tarpeellsiesta kirkkoherran vaalitavan kehittämisestä (välillinen vaali vai edelleen suora).
Työtä on kuluneina päivinä ollut niin paljon, että paljoa muuta ei ole ehtinyt tehdä. Jännitysmomentin on tuonut flunssani, jonka vuoksi olen joutunut jatkuvasti huolehtimaan, pystynkö pitämään puheenvuoroni vai lähteekö ääni lopullisesti. Salin ilmastoinnista kuiva ilma kiusaa kaikkia tasapuolisesti. Ulkona sen sijaan on aurinkoista ja linnunlauluista, opiston takana sini- ja valkovuokkojen meri, mutta sisältä ei ehdi poistua kuin hetkeksi hengittämään raikasta ilmaa. Aamumessuihin en ole kuvitellutkaan lähteväni maanantaita lukuun ottamatta. Hyvinä puolina pitää tälläkin kertaa mainita opiston ihanat lounaat ja päivälliset, erityisen ihanat salaatit ja ihanilta näyttävät jälkiruoat. Olen toistaiseksi onnistunut pidättäytymään jälkiruoista ja päiväkahvipullista (lukuun ottamatta ministerin tarjoamaan kakkua). Alhaisella verensokerilla ei näistä keskusteluista selviä hereillä.
Asia tosiaan lähti kirkolliskokouksesta vuonna 2003, jolloin kirkolliskokous hylkäsi kaksi edustaja-aloitetta: toisen, joka esitti ns. virkakieltoa parisuhteensa rekisteröineille ihmisille (so. ei pääsyä kirkon virkaan heille), toisen, joka esitti parisuhteen siunaamisen kaavan luomista rekisteröidyille parisuhteille. Samassa yhteydessä kirkolliskokous lähetti asian piispainkokokuksen pohdittavaksi. Piispainkokous on siis nyt pohtinut asiaa 7 vuotta, ja tulos on tuo tällä viikolla käsitelty mietintö (7 vuoden aikana on pohdinnasta myös mm. julkaistu kaksi kirjaa, eli mietitty kyllä ollaan). Ja mietinnössä piispainkokous esittää, että samaa sukupuolta olevien parien kanssa ja puolesta voitaisiin rukoilla, mutta ei tehtäisi omaa kaavaa. (En arvioi mietintöä tässä, ks. puheenvuoroni aiheesta www.evl.fi/kirkolliskokous) Seuraavaksi asia tulee omaan perustevaliokuntaani, jossa kannat jakautuvat aika samoin kuin salissa. Suurin osa lienee vakaasti puolesta (rukoillaan) tai vastaan (ei rukoilla), jokunen siinä välissä. Itse toivon, että voisimme olla samaa mieltä siitä, että a) olemme eri mieltä ja b) kirkon ykseys on meille niin tärkeä, että haluamme tehdä kompromissin tässä asiassa, joka ei ole oppimme ytimessä.
Eilisistä puheenvuoroista suuri osa oli pitkiä, toisiaan ja itseään toistavia, osin omituisia. Keskustelun käymiselle oli kuitenkin selvä tarve, eli sallittakoon vähän tyhjemmätkin tilitykset. Yllättävän monet edustajat viestittivät implisiittisesti tai suoraan, että piispainkokous on nyt ymmärtänyt Raamattua ja sitä, miten sitä voidaan tulkita, väärin. Ihailtavaa itsevarmuutta ja luottamusta siihen, että vain oma tulkinta voi olla oikea. Parhaat puheenvuorot toivat asiaan jotain uutta, kuten edustajien Hermonen, Mäkelä ja Peltonen tapauksessa (jälleen löytyvät sivulta www.evl.fi/kirkolliskokous). Peltosen puheenvuoro oli tänne kenties hieman teoreettinen, mutta sellaisena kiinnostava. Onko meillä kaksi kirkkoa kirkon sisällä, kaksi Raamattua, kaksi Jumalaa: muuttumaton, ennustettava, johdonmukainen ja muuttuva, aidosti kaikkivaltias. Itse ajattelen, että Jumala ei voi olla muuttuva siinä mielessä kuin me sen ymmärrämme. Jumala ei ole ailahteleva tai ajan myötä ”kehittyvä”. Mutta meidän jumalakuvamme on taatusti ja toivottavasti ajan mukaan kehittyvä. Ehkä meillä onkin kaksi ihmiskuvaa ja tapaa katsoa maailmaa ja uskontoa: se, joka tarvitsee turvakseen ennustettavan ja johdonmukaisen, tunnettavan ja tiedettävän Jumalan, ja se, jolla keskiössä on, että näemme kuin kuvastimesta. Emme voi täysin tietää, millainen Jumala on, emme voi täysin ymmärtää, ja kykymme ymmärtää kehittyy ajan myötä, kun tietomäärämme ja ymmärryksemme kehittyvät. Jumala luo edelleen.
Eilen oli myös Kirkkohallituksen kyselytunti, ja saimme mm. Kirkon tiedotuskeskuksen johtajalta tietoiskun kirkon näkymisestä mediassa. Tänään on tiedossa vaaleja ja valiokuntamietintöjä, mm. ns. henkilöseurakuntakysymys (Hallintovaliokunnan mietintö parokiaalijärjestelmän kehittämisestä). Siihen perustevaliokuntamme lausunnossaan lausui, että seurakunta on kaikkia sen alueella palveleva, ja jäsenyyden tulee perustua asuinpaikkaan. Seurakuntaa ei pääasiassa pitäisi irrottaa alueesta ja muodostaa mieltymysten perusteella. Seurakuntayhtymän sisällä ja mm. luottamuselimessä toimimiseen ja kielellisin perustein voitaisiin nykyisiä säännöksiä kuitenkin väljentää. Käsittelyyn tulee myös lakivaliokunnan mietintö kiinnostusta herättävästä ja tarpeellsiesta kirkkoherran vaalitavan kehittämisestä (välillinen vaali vai edelleen suora).
Työtä on kuluneina päivinä ollut niin paljon, että paljoa muuta ei ole ehtinyt tehdä. Jännitysmomentin on tuonut flunssani, jonka vuoksi olen joutunut jatkuvasti huolehtimaan, pystynkö pitämään puheenvuoroni vai lähteekö ääni lopullisesti. Salin ilmastoinnista kuiva ilma kiusaa kaikkia tasapuolisesti. Ulkona sen sijaan on aurinkoista ja linnunlauluista, opiston takana sini- ja valkovuokkojen meri, mutta sisältä ei ehdi poistua kuin hetkeksi hengittämään raikasta ilmaa. Aamumessuihin en ole kuvitellutkaan lähteväni maanantaita lukuun ottamatta. Hyvinä puolina pitää tälläkin kertaa mainita opiston ihanat lounaat ja päivälliset, erityisen ihanat salaatit ja ihanilta näyttävät jälkiruoat. Olen toistaiseksi onnistunut pidättäytymään jälkiruoista ja päiväkahvipullista (lukuun ottamatta ministerin tarjoamaan kakkua). Alhaisella verensokerilla ei näistä keskusteluista selviä hereillä.
Lähetekeskusteluja ja valitsijamiestyöskentelyä
Kaksi ensimmäistä päivää kirkolliskokouksessa ovat takana. Ensimmäinen päivä on perinteisesti raskas; ilmeisesti ajatellaan, että kannattaa ottaa kaikki mehut irti, kun edustajat ovat vielä virkeitä. Valitsijamiehet työskentelivät yli yhteentoista illalla erityisesti Kirkon ulkoasiain neuvoston kirkkoneuvoksen valinnan valmistelun parissa. Esitys uudeksi kansliapäälliköksi saatiin valmiiksi jo aiemmin päivällä. Tänään toisestakin neuvoksesta päästiin jo valitsijamiehissä äänestämään, ja molempien neuvosten kohdalla äänestystulos oli ilahduttavan selvä. Edustajien aiempaan kritiikkiin valintojen taustatietojen vähyydestä lopullisessa äänestystilanteessa isossa salissa pyritään myös vastaamaan ja tuomaan saliin aiempaa enemmän tietoa valinnan perusteluista.
Lähetekeskusteluissa on käsitelty jo useita esityksiä ja aloitteita, mm. HeTa-hanke ja kaksi aloitetta, joissa itse olen allekirjoittajana (niistä kirjoitin jo aiemmin). Molemmat herättivät keskustelua, käytännössä ainoastaan myönteisiä ja rakentavia huomioita. Itse ensimmäisenä allekirjoittamani aloite monimuotoisuuden edistämisestä kirkon työyhteisöissä lähetettiin yleisvaliokuntaan.
Tänään käsiteltiin myös Anna-Mari Kaskisen aloite virsikirjan lisävihkosta, johon hän toivoi mm. kummien ja isien virsiä. Aloite on minusta muutenkin kannatettava, mutta kun Hans Tuominen vielä yhteislaulatti edustajilla puhujapöntöstä virren ”Tule kanssani Herra Jeesus”, oli virsiin panostamisen merkitys ainakin minulle täysin selvä. Harmillista on, että valiokuntatyöskentelyjen siirryttyä päiväaikoihin, ovat yhteiset ruokavirrenveisuut isossa salissa vähentyneet. Ne ovat komeita hetkiä.
Myös samaa sukupuolta olevien parisuhteita ruotivan piispainkokouksen mietinnön käsittely on aloitettu, ja sitä jatketaan taas huomenna. Keskustelu on siis armollisesti jaettu osiin. Pauliina Kainulainen summasi eilen lähetekeskustelussa hienosti ne teologiset ja raamatuntulkinnalliset lähtökohdat, joiden pohjalta asiaa itsekin tarkastelen. Suosittelen puheenvuoron lukemista kaikille. Itselleni piispainkokouksen mietinnössä esittämän ratkaisun (rukoillaan, ei siunata) hyväksyminen on vaikeaa. Koen, että se jättää seksuaalivähemmistöihin kuuluvat edelleen toisen luokan ihmisiksi kirkossa ja etenkin heidän parisuhteensa selkeästi toisen luokan parisuhteiksi. Se on vastoin minun raamatuntulkintaani ja käsitystäni uskomme syvimmästä sanomasta. Demokraattinen päätöksenteko edellyttää kuitenkin myös toisenlaisten näkemysten ja tulkintojen kuulemista ja pyrkimistä sellaiseen ratkaisuun, joka on eri näkemyksen omaavien hyväksyttävissä. Siihen on suostuttava, vaikka kokisi lopullisen päätöksen inhimillisesti vahingolliseksi ja teologisesti vääräksi. Aion käyttää aiheesta puheenvuoron huomenna.
Lähetekeskusteluissa on käsitelty jo useita esityksiä ja aloitteita, mm. HeTa-hanke ja kaksi aloitetta, joissa itse olen allekirjoittajana (niistä kirjoitin jo aiemmin). Molemmat herättivät keskustelua, käytännössä ainoastaan myönteisiä ja rakentavia huomioita. Itse ensimmäisenä allekirjoittamani aloite monimuotoisuuden edistämisestä kirkon työyhteisöissä lähetettiin yleisvaliokuntaan.
Tänään käsiteltiin myös Anna-Mari Kaskisen aloite virsikirjan lisävihkosta, johon hän toivoi mm. kummien ja isien virsiä. Aloite on minusta muutenkin kannatettava, mutta kun Hans Tuominen vielä yhteislaulatti edustajilla puhujapöntöstä virren ”Tule kanssani Herra Jeesus”, oli virsiin panostamisen merkitys ainakin minulle täysin selvä. Harmillista on, että valiokuntatyöskentelyjen siirryttyä päiväaikoihin, ovat yhteiset ruokavirrenveisuut isossa salissa vähentyneet. Ne ovat komeita hetkiä.
Myös samaa sukupuolta olevien parisuhteita ruotivan piispainkokouksen mietinnön käsittely on aloitettu, ja sitä jatketaan taas huomenna. Keskustelu on siis armollisesti jaettu osiin. Pauliina Kainulainen summasi eilen lähetekeskustelussa hienosti ne teologiset ja raamatuntulkinnalliset lähtökohdat, joiden pohjalta asiaa itsekin tarkastelen. Suosittelen puheenvuoron lukemista kaikille. Itselleni piispainkokouksen mietinnössä esittämän ratkaisun (rukoillaan, ei siunata) hyväksyminen on vaikeaa. Koen, että se jättää seksuaalivähemmistöihin kuuluvat edelleen toisen luokan ihmisiksi kirkossa ja etenkin heidän parisuhteensa selkeästi toisen luokan parisuhteiksi. Se on vastoin minun raamatuntulkintaani ja käsitystäni uskomme syvimmästä sanomasta. Demokraattinen päätöksenteko edellyttää kuitenkin myös toisenlaisten näkemysten ja tulkintojen kuulemista ja pyrkimistä sellaiseen ratkaisuun, joka on eri näkemyksen omaavien hyväksyttävissä. Siihen on suostuttava, vaikka kokisi lopullisen päätöksen inhimillisesti vahingolliseksi ja teologisesti vääräksi. Aion käyttää aiheesta puheenvuoron huomenna.
Kirkolliskokouksella tiedossa raskas viikko
Kirkolliskokous on alkavalla istuntoviikolla suurten asioiden ja työmäärän edessä. Käsittelyyn on tulossa intohimoja herättäviä aiheita, kuten samaa sukupuolta olevien parisuhteiden puolesta rukoileminen ja niin sanottu HeTa-hanke, henkilöstö- ja taloushallinnon kehittäminen. Lisäksi monia mieliä kuohuttanee lauantain (1.5.) Helsingin Sanomien näyttävä artikkeli seksuaalisesta hyväksikäytöstä kirkon piirissä.
Samaa sukupuolta olevien parisuhteisiin liittyen lienee luvassa pitkä lähetekeskustelu. Piispainkokous siis ehdottaa Parisuhdelain seuraukset kirkossa -mietinnössään, että samaa sukupuolta olevien parisuhteiden puolesta voitaisiin kirkossa järjestää rukoushetkiä. Esitys on kompromissi erilaisten raamatuntulkintojen välillä. Oman uskoni ja raamatuntulkintani pohjalta pitäisin tietysti loogisena, että erityisesti kirkko ajaisi täysiä ihmisoikeuksia ja yhdenvertaisuutta kaikenlaisille ihmisille ja parisuhteille, mutta päätöksentekoon kuuluu realismi ja kompromisseihin alistuminen. Piispainkokouksen esitys on kirkon ykseyttä vaaliva, erilaiset raamatuntulkinnat hyväksyvä, ja toivon, että se ykseyden nimissä saadaan lopulta hyväksyttyä. Hyvää on myös se, että piispainkokous yksiselitteisesti torjuu kaikenlaisen seksuaalivähemmistöihin kohdistuvan syrjinnän kirkon työelämässä. Piispainkokouksen esitys tullee lähetekeskustelun jälkeen käsittelyyn meille perustevaliokuntaan, eikä tietoa vielä ole, milloin asiasta varsinaisesti päästään päättämään.
Eettisesti ja taloushallinnollisesti suurten kysymysten ohella tiedossa on tällä viikolla lähetekeskusteluja erinäisiin edustaja-aloitteisiin liittyen. Näiden joukossa ovat itse allekirjoittamani aloitteet monimuotoisuuden edistämisestä kirkon työyhteisöissä sekä määräenemmistösäännösten muuttamisesta (Edustaja-aloitteet 2/2010 ja 3/2010, löytyvät sivustolta www.evl.fi/kirkolliskokous). Edellisen aloitteen tavoite on parantaa kirkon työyhteisöjen työhyvinvointia, lisätä yhdenvertaisuutta kirkon työhönotossa (lisää mm. vammaisia ja maahanmuuttajia kirkon työhön) ja ylipäätään siirtyä erilaisuuden pelosta monimuotoisuuden näkemiseen ja käyttämiseen voimavarana. Voidakseen uskottavasti palvella monimuotoista yhteiskuntaa ja seurakuntia, kirkon tulee arvostaa ja toteuttaa monimuotoisuutta myös omissa työyhteisöissään. Toiveeni on myös, että siirtymällä vahvasti oppinsa ja arvojensa mukaiseen työelämään kirkko voisi toimia arvovaikuttajana yhteiskunnassa, jossa työelämä saa yhä epäinhimillisempiä, ihmistä välineellistävämpiä piirteitä.
Määräenemmistöaloite taas on keskeinen kirkolliskokouksen päätöksenteon kehittämiseksi. Kirkon suojaksi rakennettu määräenemmistöperiaate huolehtii, että mikään ei muutu liian helposti. Vahingollista kuitenkin on, että se estää muutokset myös monissa asioissa, joissa ne oikeasti olisivat tarpeen. Tiukat määräenemmistösäännökset estävät helposti tehokkaan ja joustavan päätöksenteon, kun pieni epäröivien joukko voi torjua kaikki muutokset. Tätä tapahtuu myös asioissa, jotka eivät ole opillisesti keskeisiä. Hyvänä esimerkkinä tästä toimii viime istuntoviikolla pienen yksityiskohdan vuoksi torjuttu kirkollista rakennussuojelua koskevien kirkkolain säännösten muuttaminen, joka palautettiin määräenemmistöperiaatteen vuoksi Kirkkohallitukseen uudelleen valmisteltavaksi. Mitä resurssien tuhlausta! Aloitteessa ei suoraan esitetä, miten määräenemmistöperiaatetta tulisi muuttaa, vaan esitetään selvitystä määräenemmistöperiaatteen perusteista. Tämän pohjalta määräenemmistövaatimuksia voitaisiin sitten muokata tarpeen mukaan.
Käsittelyyn tulevat tällä viikolla myös Kirkkohallituksen ja hiippakuntien sekä Kirkon työmarkkinalaitoksen toimintakertomukset sekä Kirkon keskusrahaston tilinpäätös sekä uusien kansliapäällikön ja kirkon ulkoasiain osaston johtajan valinnat, joita valmistelemme valitsijamiesten kesken vielä maanantai-iltana. Perustevaliokunnassa viimeistelemme lausuntoa arkkipiispan viran ja valinnan uudistamisesta sekä mietintöä sopimuksesta Suomen ev.-lut. kirkon ja Suomen metodistikirkon (sekä Finlands svenska metodistkyrkan) välillä. Torstaina on tiedossa pieni tauko pitkistä työpäivistä, kun illalla vietetään arkkipiispan läksiäisjuhlaa Turun linnassa.
Raskaan viikon ennakoinnista huolimatta matkaan Turkuun hyvillä mielin. Keskustelusta tulee vähintäänkin mielenkiintoista, ja henki opistolla on ainakin toistaiseksi ollut aina hyvä ja yhteinen. Lisäksi tiedossa on kaikkea mukavaa (joskin aikaa vievää) tilpehööriä kuten yhteisiä messuja, arkkipiispan avajaispuhe ja ministeri Wallinin vierailu kakkukahveineen. Kuulumisia seuraa mahdollisuuksien mukaan päivittäin.
Samaa sukupuolta olevien parisuhteisiin liittyen lienee luvassa pitkä lähetekeskustelu. Piispainkokous siis ehdottaa Parisuhdelain seuraukset kirkossa -mietinnössään, että samaa sukupuolta olevien parisuhteiden puolesta voitaisiin kirkossa järjestää rukoushetkiä. Esitys on kompromissi erilaisten raamatuntulkintojen välillä. Oman uskoni ja raamatuntulkintani pohjalta pitäisin tietysti loogisena, että erityisesti kirkko ajaisi täysiä ihmisoikeuksia ja yhdenvertaisuutta kaikenlaisille ihmisille ja parisuhteille, mutta päätöksentekoon kuuluu realismi ja kompromisseihin alistuminen. Piispainkokouksen esitys on kirkon ykseyttä vaaliva, erilaiset raamatuntulkinnat hyväksyvä, ja toivon, että se ykseyden nimissä saadaan lopulta hyväksyttyä. Hyvää on myös se, että piispainkokous yksiselitteisesti torjuu kaikenlaisen seksuaalivähemmistöihin kohdistuvan syrjinnän kirkon työelämässä. Piispainkokouksen esitys tullee lähetekeskustelun jälkeen käsittelyyn meille perustevaliokuntaan, eikä tietoa vielä ole, milloin asiasta varsinaisesti päästään päättämään.
Eettisesti ja taloushallinnollisesti suurten kysymysten ohella tiedossa on tällä viikolla lähetekeskusteluja erinäisiin edustaja-aloitteisiin liittyen. Näiden joukossa ovat itse allekirjoittamani aloitteet monimuotoisuuden edistämisestä kirkon työyhteisöissä sekä määräenemmistösäännösten muuttamisesta (Edustaja-aloitteet 2/2010 ja 3/2010, löytyvät sivustolta www.evl.fi/kirkolliskokous). Edellisen aloitteen tavoite on parantaa kirkon työyhteisöjen työhyvinvointia, lisätä yhdenvertaisuutta kirkon työhönotossa (lisää mm. vammaisia ja maahanmuuttajia kirkon työhön) ja ylipäätään siirtyä erilaisuuden pelosta monimuotoisuuden näkemiseen ja käyttämiseen voimavarana. Voidakseen uskottavasti palvella monimuotoista yhteiskuntaa ja seurakuntia, kirkon tulee arvostaa ja toteuttaa monimuotoisuutta myös omissa työyhteisöissään. Toiveeni on myös, että siirtymällä vahvasti oppinsa ja arvojensa mukaiseen työelämään kirkko voisi toimia arvovaikuttajana yhteiskunnassa, jossa työelämä saa yhä epäinhimillisempiä, ihmistä välineellistävämpiä piirteitä.
Määräenemmistöaloite taas on keskeinen kirkolliskokouksen päätöksenteon kehittämiseksi. Kirkon suojaksi rakennettu määräenemmistöperiaate huolehtii, että mikään ei muutu liian helposti. Vahingollista kuitenkin on, että se estää muutokset myös monissa asioissa, joissa ne oikeasti olisivat tarpeen. Tiukat määräenemmistösäännökset estävät helposti tehokkaan ja joustavan päätöksenteon, kun pieni epäröivien joukko voi torjua kaikki muutokset. Tätä tapahtuu myös asioissa, jotka eivät ole opillisesti keskeisiä. Hyvänä esimerkkinä tästä toimii viime istuntoviikolla pienen yksityiskohdan vuoksi torjuttu kirkollista rakennussuojelua koskevien kirkkolain säännösten muuttaminen, joka palautettiin määräenemmistöperiaatteen vuoksi Kirkkohallitukseen uudelleen valmisteltavaksi. Mitä resurssien tuhlausta! Aloitteessa ei suoraan esitetä, miten määräenemmistöperiaatetta tulisi muuttaa, vaan esitetään selvitystä määräenemmistöperiaatteen perusteista. Tämän pohjalta määräenemmistövaatimuksia voitaisiin sitten muokata tarpeen mukaan.
Käsittelyyn tulevat tällä viikolla myös Kirkkohallituksen ja hiippakuntien sekä Kirkon työmarkkinalaitoksen toimintakertomukset sekä Kirkon keskusrahaston tilinpäätös sekä uusien kansliapäällikön ja kirkon ulkoasiain osaston johtajan valinnat, joita valmistelemme valitsijamiesten kesken vielä maanantai-iltana. Perustevaliokunnassa viimeistelemme lausuntoa arkkipiispan viran ja valinnan uudistamisesta sekä mietintöä sopimuksesta Suomen ev.-lut. kirkon ja Suomen metodistikirkon (sekä Finlands svenska metodistkyrkan) välillä. Torstaina on tiedossa pieni tauko pitkistä työpäivistä, kun illalla vietetään arkkipiispan läksiäisjuhlaa Turun linnassa.
Raskaan viikon ennakoinnista huolimatta matkaan Turkuun hyvillä mielin. Keskustelusta tulee vähintäänkin mielenkiintoista, ja henki opistolla on ainakin toistaiseksi ollut aina hyvä ja yhteinen. Lisäksi tiedossa on kaikkea mukavaa (joskin aikaa vievää) tilpehööriä kuten yhteisiä messuja, arkkipiispan avajaispuhe ja ministeri Wallinin vierailu kakkukahveineen. Kuulumisia seuraa mahdollisuuksien mukaan päivittäin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)