Ihmisyyteen kuuluu tarve tehdä hyvää (24.9.2010)

Osallistuin eilen Café Agricola -kahvilan avajaisiin kotikulmillani Helsingin Punavuoressa. Kahvilan ajatus on yksinkertaisuudessaan ”syö hyvää, tee hyvää”. Agricolan kirkon entisessä seurakuntasalissa sijaitseva kahvila myy lähiyrittäjien suosittuja tuotteita (mm. Kakkugalleria, Primula, Four seasons), ja lahjoittaa jokaisesta ostoksesta laskennallisen ruoka-annoksen hinnan Kirkon ulkomaanavun nälänvastaiseen työhön. Hieno asia.

Agricola –liikkeen ja kahvilan isä, pastori Teemu Laajasalo arvioi nopeasti suosiota saavuttaneen kahvilan kiinnostavuuden syyksi sitä, että ihmiset haluavat sekä tehdä hyvää että päästä helpolla. Nyt hyvää voi tehdä hyvin helposti: syömällä Sacher-kahvit tai vuohenjuustosalaatin. Varmasti näin. Itse ehkä kuitenkin muotoilisin saman asian vähän toisin: Ihmiset haluavat tehdä hyvää heille sopivalla tavalla. Ehkä sen voi määritellä helppoudeksi, mutta itselle sopiva tapa voi olla myös ponnistuksia vaativa ja aikaa vievä.

Ihmisyyteen kuuluu perustavanlaatuinen tarve tehdä hyvää ja olla tarvittu, ja tämän perustarpeen toteuttamiseen tarvitaan urbaanissa Punavuoressa – kuten Suomalaisessa yhteiskunnassa yleisemminkin – uusia tapoja. Perinteiset alueeseen tai sukulaisuuteen perustuvat auttamisen verkostot ovat monin paikoin menettäneet merkitystään. Myöskään perinteinen, tiettyihin aikoihin ja ajanjaksoihin sidottu vapaaehtoistoiminta ei aina istu esimerkiksi nuoren aikuisen hektiseen ja projektimaiseen arkeen. Mutta uudet välittämisen, keskinäisen huolenpidon ja yhteyden verkostot voivat olla ja ovat muutakin kuin hyvän tekeminen leivoskahveilla – senkään merkitystä hyvän tekemisen virrassa vähättelemättä.

Istun HelsinkiMissio –nimisen järjestön hallituksessa ja järjestön erilaisten projektien ohjausryhmissä. Yksi näistä projekteista on SeniorTrainer, jossa vanhuksille välitetään vapaaehtoisten tekemää keikka-apua. Vapaaehtoiset saattavat vanhuksia asioille (lääkäriin, kauppaan, kävelylle), vaihtavat lamppuja ja verhoja ja opettavat / auttavat tietokoneasioissa. Projektiin on lähtenyt mukaan runsaasti uusia vapaaehtoisia. Heidän keski-ikänsä on 35 vuotta. Nuoret ihmiset ryntäävät tekemään hyvää, kun sen voi tehdä itselle, omiin aikatauluihin ja arkeen sopivalla tavalla.

Nuoret aikuiset myös luovat näitä tapoja itse. Punavuoressa toteutettiin elokuussa Punajuuri block party, vapaaehtoisvoimin ja käytännössä nollabudjetilla tuotettu katujuhla. Punavuorelaiset järjestivät juhliinsa kilpailukykyistä ohjelmaa, ja listasivat periaatteikseen muun muassa: ”Rahaa arvokkaampi valuutta on ystävien apu ja palvelut.” sekä ”Jos vastaamme jokaiseen ystävän pyyntöön myöntävästi, voimme jokainen edesauttaa toistemme unelmien toteutuksessa.” Katujuhla on yksi esimerkki tässäkin ajassa elävästä vahvasta hyvän tekemisen, keskinäisen avun ja yhteisöllisyyden tarpeesta. Ihmiset ovat kyllästyneitä kaikille elämän alueille tunkeutuvaan markkinatalouden logiikkaan, kiirekulttuuriin ja ihmistä välineellistäviin toimintatapoihin (mm. työelämässä). Vastatrendinä on nousemassa eri puolilla Café Agricolan, SeniorTrainerin ja Punajuuri-tapahtuman kaltaisia esimerkkejä siitä, että ihmisen perustarpeet eivät ole muuttuneet.

Me haluamme tehdä hyvää, me haluamme elää merkityksellistä, toisista välittävää, yhteisöllistä elämää – meille ja tähän aikaan sopivilla tavoilla. Itsekkyys, rahan itseisarvo ja ympäristöä tuhoava kulutuskulttuuri eli silmitön shoppailu, muskeliautot ja Thaimaan-lomat omat todella passé, täysin last season. Oman lähikirkon kehitysapua tukeva kahvila, vanhusten auttaminen ja ystävyyden nimissä järjestetyt katujuhlat ovat tämän syksyn trendejä. Ihmisyys ei ole muuttunut, se vain alkaa taas löytää itseään kapitalistisen identiteettikriisin jälkeen.

Ja ilo on nähdä, miten kirkko ja kristilliset järjestöt ovat tässä trendissä mukana, Punavuoressa ja muuallakin. Välittäminen, auttaminen, yhteisöllisyys ja merkityksen löytäminen ovat tietysti olleet kristinuskon lähtökohtia jo 2000 vuotta sitten - se tuo Punavuoren kahvilaankin aivan omanlaisensa ulottuvuuden.

Lisätietoja Punajuuri-katujuhlasta, SeniorTrainerista ja Café Agricolasta:

www.punajuuri.org

www.helsinkimissio.fi

www.agricolaliike.fi

Kirkon suhtautumisesta samaa sukupuolta olevien parisuhteisiin

(Kirjoitus on julkaistu HS:ssa 28.7.2010 toimituksen otsikolla "Kirkko on suvaitsevaisempi kuin miltä näyttää" ja ilman joitain suluissa olevia viittauksia)

Kirkko on jälleen ollut esillä samaa sukupuolta olevien parisuhteisiin liittyen (esimerkiksi avioliittolain muuttamisen yhteydessä HS Kotimaa 27.7.). Kirkon piirissä esiintyvistä näkökulmista saa näissä yhteyksissä usein valitettavan yksipuolisen, samaa sukupuolta olevien parisuhteisiin kielteisesti suhtautuvan kuvan.

Todellisuudessa kirkossa elää vahvana myös toisenlainen asennemaailma, jossa samaa sukupuolta olevien sitoutuneita parisuhteita ja keskinäistä rakkautta haluttaisiin tukea yhdenvertaisesti heteroparisuhteiden kanssa.

Suomalaisista jo suurempi osa (43 prosenttia) – ja siten myös suuri osa kirkon jäsenistä – kannattaa kuin vastustaa (39 prosenttia) samaa sukupuolta olevien kirkollista vihkimistä (Turun Sanomat 19.12.2009). Kirkon työntekijöiden, ja erityisesti luottamushenkilöiden ja aktiivisten seurakuntalaisten parissa asenteet ovat keskimäärin jäsenistöä vanhoillisempia. Tästä huolimatta näissä niin sanotuissa kirkon sisäpiireissäkin on suuri joukko ihmisiä, jotka suhtautuvat samaa sukupuolta olevien parisuhteisiin luontevasti ja yhdenvertaisesti.

Luterilainen usko tai oppi ei anna yksiselitteistä vastausta samaa sukupuolta olevien parisuhteiden kysymykseen. Tästä konkreettisena osoituksena ovat erilaiset tulkinnat Suomen ja Ruotsin evankelis-luterilaisten kirkkojen välillä. Samalla kun Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispat torjuvat samaa sukupuolta olevien avioliittoon vihkimisen, on se jo hyväksytty Ruotsin evankelis-luterilaisessa kirkossa. Molemmilla linjoilla on teologiset perustelunsa.

Suomessa kirkollinen keskustelu ja päätöksentekoprosessi suhtautumisesta samaa sukupuolta olevien rekisteröityihin parisuhteisiin ovat kesken. Kirkon ylin päättävä elin, kirkolliskokous, ottaa kantaa parisuhteensa rekisteröineiden kanssa järjestettäviin rukoushetkiin (joita piispat jo ovat pitäneet mahdollisina) aikaisintaan seuraavalla istuntoviikollaan marraskuussa.

Nyt mediassa käytävä sukupuolineutraaliin avioliittoon liittyvä keskustelu on vasta tulevien prosessien ennakointia – avoimuudessaan toki erittäin kannatettavaa ja tarpeellista.

Toinen huomionarvoinen asia on kristillisdemokraattien esiintyminen asian kommentaattoreina aihettä käsittelevässä kirjoittelussa. Kirkon jäseninä he luonnollisesti edustavat osaltaan kirkkoa, mutta eivät kirkon virallista kantaa eivätkä välttämättä enemmistön kantaa. On toivottavaa, ettei kukaan ajattelisi kristillisdemokraattien kommenttien automaattisesti kuvaavan yleistä mielipidettä kirkon piirissä.

Puolueen edustaja muun muassa kommentoi taannoin Pride -kulkueeseen kohdistunutta hyökkäystä jollakin tasolla ymmärrettäväksi, koska kulkue oli ”provokaatio perinteisiä arvoja vastaan” (Keskisuomalainen 9.7.). Suuri osa kirkon jäsenistä, työntekijöistä ja luottamushenkilöistä edustaa hyvin erilaista suhtautumista väkivaltaan ja ylipäätään erilaista asennemaailmaa. Me emme halua tulla samaistetuiksi tämänkaltaisiin mielipiteisiin.