Kirkko ja seksuaalivähemmistöt

Seksuaalivähemmistöjen oikeudet ovat saaneet suomalaiset kirkkokapinaan. Oikeudentuntoinen kansa äänestää jaloillaan yhdenvertaisuuden ja kirkon ydinsanoman puolesta, syrjintää ja hengellistä väkivaltaa vastaan. Kirkko on ollut pääuutinen joka päivä jo viikon ajan.

On tietysti surullista, että näin monet ihmiset jättävät kirkon. Julkisuudessa on arveltu, että heidän kirkkosuhteensa on "löyhä", jolloin ilmeisesti saavat lähteäkin. Itse olen ymmärtänyt kirkon merkityksen juuri päinvastoin. Kirkko on juuri niille, joiden usko on epävarma ja kyselevä, joille kelpaa yhteisön tuki, ja jotka esittävät haastavia ja syviä kysymyksiä. Eniten pelottavat ne, joilla on valmiit vastaukset ja kertaakaan kyseenalaistamaton usko. Lähetyskäsky ja Jeesuksen vertauksetkin taitavat viitata siihen suuntaan, että jokainen ihminen olisi merkityksellinen kirkolle.

Jos hyvin käy, käsillä oleva kohu ja keskustelu aktivoivat vaaliuurnille suuria joukkoja, sitä uudistusmielistä ja oikeudentuntoista enemmistöä, joka yleensä kirkon vaaleissa nukkuu. Sellaisten vaalien jälkeen kirkon päättävät elimet voisivat oikeasti edustaa koko kirkkokansaa - ei vain aktiivista ja usein konservatiivista vähemmistöä. Uudistusmielisiä, seksuaalivähemmistöjen yhdenvertaisuutta ajavia seurakuntavaaliehdokkaita löytyy sivuilta: http://www.tulkaakaikki.net/vaalit2010_ehdokkaat.html

Kirkon samaa sukupuolta olevien parisuhteita koskevat kannat ovat nyt siis median ykkösagendalla. Tämä ei voi olla osaltaan vaikuttamatta kirkolliskokouksen perustevaliokuntaan, jossa parhaillaan työstämme mietintöä piispojen asiaan liittyvästä esityksestä. Kirkolliskokouksen marraskuinen päätös tulee olemaan suurennuslasin alla. On selvää, että kirkon täytyy nyt antaa konkreettinen viesti, jossa ei ole tuomitsemisen häivääkään. Kirkolliskokouksen on kyettävä muotoilemaan selvä esitys, jonka mukaan samaa sukupuolta olevien parisuhteita, heidän rakkauttaan ja sitoutumistaan halutaan kirkossa tukea. Tämän puolesta minä ja muut uudistajat teemme työtä asian valmistelussa sekä marraskuussa, kun asiasta päätetään.