Onko elämää kirkolliskokouksen jälkeen? (14.11.)

Intensiivinen ja työntäyteinen kokousviikko on takana. Viikko oli tiivis, ja sen tunnelmasta vie aikaa irrottautua. Ihminen tottuu nopeasti siihen, että ruoka tulee valmiina pöytään ja työssä tarvittavat paperit nenän eteen. (Opistolla kaikki toimii täydellisen moitteettomasti, huomaamatta ja erittäin ystävällisesti, aina.) Ja myönnän, että ensimmäisenä aamuna kokouksen päättymisen jälkeen ajattelin, että olisipa kiva istua aamukahville toisten edustajien kanssa, juttelemaan yhteisistä asioistamme. Huolimatta tämän kokousviikon intensiivisyydestä – tai ehkä juuri siksi – edustajien yhteishenki oli ehkäpä parempi kuin koskaan aiemmin omalla kaudellani. Uudistusmielisiä yhdisti yhteinen tavoite suhteessa rekisteröityihin parisuhteisiin, mutta valtaosaa edustajista yhdisti yhteinen tavoite pysyä yhdessä kirkkona. Hyvin erilaiset, osin lähes täysin vastakkaiset kannat tässä yhdessä kysymyksessä kääntyivätkin kokemukseksi siitä, miten tärkeää suurelle enemmistölle meistä on pysyä yhdessä tämän yhteisen kirkkomme sisällä. Viikon lopulla tuntui hienolta kiittää yhteistyöstä myös niitä, jotka suhtautuvat rekisteröityihin parisuhteisiin eri tavalla kuin minä, mutta halusivat silti sitoutua yhteiseen kompromissiratkaisuun ja yhteiseen kirkkoon.

Varsinaisia uutuuksia tällä viikolla olivat uusi arkkipiispa - uusi siis tässä roolissa, josta hänellä ei tuntunut kaikesta paineesta huolimatta olevan pienintäkään vaikeutta selviytyä sekä uusi Helsingin piispa, Irja Askola, joka todella merkittävällä tavalla tuki ja huomioi meitä hiippakuntansa edustajia. Olin tästä hänen ottamastaan roolista hyvin vaikuttunut ja kiitollinen. Hänestä muuten huokuu kasvotusten paitsi mediankin kautta välittyvä lämpö ja läsnäolo, myös vahva arvokkuus ja voima. Piispakuntamme näyttää tämän vuoden jälkeen todella hyvältä, kun Kaarlo Kalliala vielä saadaan kohta Turun piispaksi. Olen kuullut, että piispojen keskinäinenkin vuorovaikutus on uusien piispojen myötä saanut uudenlaista, varmasti tarpeellista ja rakentavaa avoimuutta. Toivon, että sen vaikutus heijastuu koko kirkkoomme ja sen viestintään.

Tämän kokousviikon uutuus oli myös se, että sain uuden vierustoverin istuntosalissa. Kaipaamamme edesmenneen Heikki Kotilan jälkeen kirkolliskokoukseen ja perustevaliokuntaan nousi Mika Aspinen, jonka kanssa oli todellinen ilo tehdä yhteistyötä. Myös perustevaliokunnan sihteeri on viime toukokuun jälkeen vaihtunut, ja mietintöä sai tällä viikolla kirjoittaa öisin Ilmari Karimies, joka on muuten kurssitoverini. Ja vielä kauniiksi lopuksi sain uutuutena jakaa huoneiston tällä kokousviikolla edustaja Hilkka Olkinuoran kanssa. Voin kertoa, että harvan ihmisen kanssa haluaa keskustella vielä keskellä yötä, kun on ensin kuunnellut tunteja ja tunteja edustajien tasoltaan hyvin vaihtelevia puheenvuoroja, mutta Hilkan kanssa haluaa. Teksti on livenä aivan yhtä fantastista kuin kirjoissa ja kolumneissa.

Vielä eilinen lauantai kului lukiessa kirkolliskokousta käsitelleitä lehtijuttuja viikon varrelta, ja seuratessa, miten media ja tutut Facebookissa suhtautuvat päätökseemme rukoilla parisuhteensa rekisteröineiden kanssa ja puolesta. Nyt alan hiljalleen taas huomioida todellisuutta Turun kristillisen opiston ulkopuolella. Lähden keskiviikkona vapaaehtoistoimintaa ja kolmatta sektoria käsittelevään tieteelliseen konferenssiin Washingtoniin ja sieltä pikku lomalle New Yorkiin. Sitä ennen ehditään kuitenkin pitää seurakuntavaalit ja myös Tulkaa kaikki –liikkeen seurakuntavaalivalvojaiset. On hyvä päästä omien joukkojen pariin. Tulkaa kaikki –liikkeen aktiivit ovat tehneet ison vaalityön tämän syksyn aikana, ja intohimoa yhteisen kirkon hyväksi on myös tässä joukossa paljon. Parisuhteensa rekisteröineiden puolesta ja kanssa rukoileminen on Tulkaa kaikki –liikkeen piirissä toimiville uudistajille askel oikeaan suuntaan, mutta yhden liikkeen ohjelman keskeisen tavoitteen (”eri tavoin ajattelevien välille on rakennettava sovintoa ja luottamusta”) mukainen on myös nyt hyväksytyn mietinnön yhteyttä rakentava luonne.

Kädenojennus seksuaalivähemmistöille (12.11.)

Rukous parisuhteensa rekisteröineiden puolesta ja heidän kanssaan hyväksyttiin juuri selvästi kirkolliskokouksessa äänin 78-30.

Päätös oli tietysti kompromissi, ja monet meistä tuntevat pettymystä siitä, että emme voi antaa seksuaalivähemmistöille varsinaista siunauksen kaavaa. Silti päätös on kirkolta kannanotto oikeaan suuntaan. Vihdoinkin on annettu virallisesti lupa kohdata myönteisellä tavalla ja myönteisenä asiana parisuhteensa rekisteröineet parit. Se suuri joukko kirkon työntekijöitä, jotka haluavat ja ovat odottaneet lupaa rukoilla heidän kanssaan ja heidän puolestaan, saavat sen pian tehdä. Voimme järjestää kirkoissa tilaisuuksia, laulaa virsiä ja rukoilla yhdessä parisuhteensa rekisteröineiden ja heidän läheistensä kanssa, jakaa heidän iloaan ja tukea ja olla läsnä heidän tärkeässä juhlassaan. Tärkeää on myös muistaa, että vaikka ei luotu siunauksen kaavaa, mietinnössä kirjoitetaan erikseen auki, että rukoustilanteessa mm. saa lukea parille herran siunauksen.

Tästä olemme iloisia, ja annamme nyt asian piispakuntamme käsiin. Piispoista kuusi kymmenestä olisi käsittääkseni ollut siunauskaavankin luomisen takana, joten pastoraalinen ohje tulee varmastikin olemaan luonteeltaan hyvä. Piispainkokous kokoontuu seuraavaksi helmikuussa 2011, oletan, että ohjeet valmistuvat silloin, kun niitä näin kauan on odotettu.

Niille, jotka ovat pettyneitä, haluan sanoa: olen pahoillani, ettemme pystyneet parempaan. Pyydän teiltä kärsivällisyyttä. Kirkko koostuu ihmisistä, ja kun ihmisten asenteet muuttuvat, lopulta muuttuu myös kirkko. Äänestäkää seurakuntavaaleissa sunnuntaina, ja vaikuttakaa siihen, millaiseen suuntaan olemme menossa. Ja muistakaa, että vaikka kirkolliskokous on epäsuhtaisen vanhoillinen, meitä uudistushenkisiä on kirkossa paljon, niin työntekijöissä, luottamushenkilöissä kuin tietysti seurakuntalaisissakin. Kirkko muuttuu hitaasti, mutta muuttuu kuitenkin.

Parisuhdekeskustelu jatkuu ja jatkuu (11.11.)

Keskustelu perustevaliokunnan mietinnöstä (rekisteröidyn parisuhteen solmineiden puolesta ja kanssa rukoilu) käynnistyi tänään aamulla ja on jatkunut koko päivän. Puheintoa siis riittää. Kaikki puheenvuorot tulevat pienellä viiveellä nettiin luettaviksi (www.evl.fi/kirkolliskokous). Niistä suosittelen ainakin piispa Vikströmin, Hilkka Olkinuoran ja Anna-Mari Kaskisen puheenvuoroja. Ne olivat niin hienoja, että aion itsekin palata niiden ääreen tekstinä lukien.

Samasta osoitteesta löytyy vähän ajan päästä myös oma puheenvuoroni. Kerron siinä, että mietintöön sitoutuminen oli minulle vaikea omantunnon kysymys. Olisin toivonut paljon enemmän, paljon selvempää kädenojennusta seksuaalivähemmistöjen ja parisuhteensa rekisteröineiden kristittyjen suuntaan. Minusta rekisteröityjen parisuhteiden siunaaminen olisi teologisesti perusteltua. Kuitenkin olen valiokuntamme mietintöön sitoutunut, ja ymmärrän tilanteen realismin. Jos kovasti ajamme omaa linjaamme - oli se omasta mielestämme miten hyvä, oikea ja totuudellinen tahansa - suljemme toisen linjan valinneet pois. Sitä en halua.

Vaikka Kristus inspiroi minua suhtautumaan intohimoisesti ihmisoikeuksiin ja kaikkeen kaltoinkohteluun ja vääryyteen, suhtaudun intohimolla myös tähän kirkkoomme. Löydän eri tavoinkin ajattelevien kristittyjen välillä vielä sellaista yhteistä, mikä on minulle niin arvokasta, että pystyn tähän mietinnön kompromissiin taipumaan.

Keskeistä on, että tämä askel antaisi mahdollisuuden kohdata parisuhteensa rekisteröineitä pareja myönteisellä tavalla niille kirkon työntekijöille, jotka sen haluavat tehdä. Heitä on paljon. Mahdollisuus sisältää terminä myös ajatuksen, että kirkon työntekijällä säilyy omatunnonvapaus. Tuskinpa kukaan vastentahtoista rukousta kaipaisikaan - kaikkein vähiten pari, joka kaipaa kirkon tukea ja läsnäoloa elämänsä tärkeällä hetkellä, löydettyään rakkauden ja sitouduttuaan elämänkumppaniinsa.

Keskustelu jatkuu klo 21 alkaen, monenlaisia puheenvuoroja on odotettavissa, ja päätös lienee käsissämme huomenna. Mietinnön hyväksymisestä äänestetään yksinkertaisella enemmistöllä. Jos siis yli puolet äänistä on mietinnön takana, se tulee hyväksytyksi. Tätä toivon.

Kirkolle monimuotoisuusohjelma (10.11.)

Perustevaliokunnalla ei enää ole töitä, kun saimme valmiiksi sen odotetun "parisuhdemietintömme" eilen. Tästä johtuen meillä on loppuviikolla vapaata aina, kun ohjelmassa on valiokuntatyöskentelyä. Muut edustajat sen sijaan ovat odottaneet mietinnön valmistumista, ja asiaa pohditaan nyt käytävillä ja erilaisissa kokoontumisissa.

Keskittyminen tähän yhteen kysymykseen vaikuttaa koko kokousviikon tunnelmaan ja toimintaan. Itse olen ollut niin perustevaliokuntaorientoitunut, että olen vahingossa ollut poissa ainakin yhdestä valitsijamiesten kokouksesta. Täystistunnoissa edustajat käyttävät hyvin vähän puheenvuoroja mistään, ja asiat enimmäkseen nuijitaan suoraan läpi. Näin kävi myös yleisvaliokunnan mietinnöille kahdesta aloitteesta, joita olin mukana tekemässä.

Toinen niistä oli monimuotoisuuden edistämiseen kirkon työyhteisöissä keskittyvä aloite, jonka ensimmäinen allekirjoittaja olin. Yleisvaliokunta suhtautui aloitteeseen hyvin myönteisesti, ja esitti sen lähettämistä kirkkohallitukseen toimenpiteitä varten. Ja näin kirkolliskokous siis päätti myös tehdä. (Aloite ja mietintö löytyvät sivuilta www.evl.fi/kirkolliskokous.)

Yleisvaliokunnan mietintö sisältää painavia näkökulmia ja esityksiä, jopa painavampia kuin uskalsimme aloitteeseen muotoilla. Monimuotoisuusohjelman ja johtamiskoulutuksen lisäksi monimuotoisuusajattelu halutaan kytkeä myös olemassa oleviin koulutuksiin, ja ohjelman toivotaan olevan "koko kirkon läpäisevä periaateohjelma". Tästä olen iloinen ja toivon, että monimuotoisuusajattelu ja siihen liittyvä johtaminen ja koulutus ovat yksi väline siihen, että voisimme tässä erilaisten näkemysten ja ennakkoluulojen kirkossa tulla paremmin toimeen. Kuvaavaa ehkä on, että mietinnön käsittelyssä pari vanhoillisempaa edustajaa näki aloitteen jollakin tavalla uhkaavana tai omien näkemystensä vastaisena. Heidän puheenvuorojensa pointti ei itselleni aivan auennut, mutta aion kysyä puheenvuoroja käyttäneiltä lisää. Keskustelemalla voimme ehkä ymmärtää toisiamme paremmin ja toivottavasti hälventää niitä ennakkoluuloja, joita eri tavoin ajatteleviin liittyy. Ainakin kuunteleminen on parempi kuin aina samanmielisten seuraan vetäytyminen. Muun muassa tästä monimuotoisuusajattelussa on kyse.

Perustevaliokunnan mietintö rekisteröidyistä parisuhteista valmis (9.11.)

Perustevaliokunnan mietintö piispainkokouksen esityksestä (parisuhdelain seuraukset kirkossa) valmistui viimein. Eilen työskentelimme ensin valiokunnassa yli kymmeneen illalla, sen jälkeen pienemmällä työryhmällä puoli kahteentoista. Tänään työskentely jatkui aamusta jälleen neljätoista tuntia kymmeneen illalla. Mutta nyt on teksti hiottu, ja se tulee julkiseksi huomenna aamulla.

Työ oli tiukka, ja vaati kompromisseja. Näinhän se on aina, jos jotain yhteistä yritetään sanoa. Selvää on, että omat toiveeni ihannetilanteesta ovat utopiaa kirkolliskokouksen tällä kokoonpanolla. Silti seison mietintömme takana, ja pidän sitä kirkon tässä tilanteessa tarkoituksenmukaisena. Ennen kaikkea olo on nyt helpottunut, kun yksi intensiivinen työurakka on takana. Mietintöä käsitellään täysistunnossa torstaina. Siitä alkaa sitten se toinen rupeama, jossa tarvitaan taas voimia ja viisautta.

Nyt, kellon lähennellessä puolta yhtätoista, viimeistelimme juuri huomisen aamumessun kulkua (Helsingin hiippakunta vastaa messuista ja hartauksista tällä viikolla). Eilen illalla olin iltahartausvastuussa Hans Tuomisen kanssa. Vaikka tuntui kyseenalaiselta juosta perustevaliokunnan istunnosta kiireellä pitämään rauhoittava iltahartaus ja sitten taas juosta kovaa vauhtia takaisin, pieni rauhoittuminen teki itsellekin hyvää. Vaikka aamunkin toisaalta käyttäisi mielellään univelkojen kuittaamiseen, tiedän aamumessun vaikutuksen olevan samankaltainen. Back to basics. Sieltä löytyy myös motivaatio tähän kaikkeen.

Yhteisten hartauksien, ruokavirsien ym. hengellisen sisällön ohella yhdessä nauraminen on osoittautunut tehokkaaksi yhteyden luomisen välineeksi. Ja huomionarvoista on, että sitä naurua, iloa ja yhteishenkeäkin on ollut paljon, myös perustevaliokunnan työn yhteydessä. Ei tämä ole pelkkää itkua ja hammastenkiristystä, vaikka välillä sitäkin.

Huomenna käsitellään täysistunnossa mietinnöt monimuotoisuuden edistämiseen liittyvästä aloitteestamme, määräenemmistösäännöksiin liittyvästä aloitteestamme, ja muiden muassa arkkipiispan asemaan liittyvästä aloitteesta. Tämän päivän täysistunto oli sikäli hieman yllättävä, että siellä hylättiin kaksi aloitetta ennen valiokuntaan lähettämistä. Koen tämän olleen jonkinlainen viesti siitä, että kirkolliskokoukselle lähetettävien aloitteiden tulee olla huolellisesti valmisteltuja ja pitkälle harkittuja sisällöissään ja muotoiluissaan.

Huomenna on myös kirkkohallituksen kyselytunti, jolle olen tehnyt etukäteen kysymyksen kirkkohallituksen ihmisoikeus- ja rauhantyön tulevaisuudesta. Kirkkohallituksessa on tapahtumassa muutoksia niin, että ihmisoikeustyöstä ja rauhantyöstä aiemmin vastanneen työntekijän työsuhde päättyy, eikä uuden viran, esim. työalasihteerin viran perustamista esitetä. Ihmisoikeus- ja rauhantyö on koko ajan keskeisempää, ja vaatii erityistä osaamista ja asiantuntemusta. Olen hyvin kiinnostunut siitä, miten tähän erityisosaamistarpeeseen pystytään kirkkohallituksessa jatkossa vastaamaan.

Tunnelmia istuntosalista (8.11.)

Kirkolliskokous on käynnistynyt Turussa asianmukaisine seremonioineen. Avajaismessu, arkkipiispan avajaispuhe (suosittelen, löytyy sivuilta www.evl.fi -> uutiset), kulttuuriministerin tarjoamat kakkukahvit ja puhe.

Kuvittelenkohan vain, kun kuitenkin tuntuu, että tunnelma viikon alussa on erilainen kuin yleensä. Tunnumme olevan huolestuneita ja hieman raskain mielin. Vastuu painaa, ja huoli siitä, mitä tulee tapahtumaan. Tämä tietysti johtuu siitä, että tästä on tulossa niin sanottu yhden asian kokous; kirkolliskokouksen suhtautuminen rekisteröityihin parisuhteisiin on päätettävänämme tämän viikon aikana. Kuten kulttuuriministeri sanoi, kirkolla on nyt "tuhannen sielun paikka".

Perustevaliokunnassa jatkoimme mietintömme työstämistä aiheesta tänään iltapäivällä. Ilokseni saimme joukkoomme uutena edustajana (edesmenneen, suuresti kaipaamamme Heikki Kotilan jälkeen) Mika Aspisen, Kirkon koulutuskeskuksen raamattuteologian kouluttajan. Mikan vankka teologinen osaaminen tulee hyödyntämään työskentelyämme varmasti monessa asiassa, ei vähiten tässä niin sanotussa parisuhdemietinnössä.

Nyt, klo 18 on vuorossa taas täysistunto, jossa käsitellään mm. Terhi Jormakan kirjoittamaa ansiokasta Kirkon tulevaisuusselontekoa. Toivon selonteon löytävän tiensä seurakuntien uusien luottamushenkilöiden ja muiden kirkon tulevaisuuden tekijöiden käsiin. Täysistunnon jälkeen klo 21 jatkuu taas valiokuntatyöskentely, jota perustevaliokunnan jäsenille on luvassa runsaasti myös huomisiltana, ehkä myös yönä.

Sunnuntaina Turkuun tervanjuontiin (5.11.2010)

Ylihuomenna suuntaan taas Turkuun viettämään kirkolliskokousviikkoa. Sanomattakin on selvää, että viikon puheenaihe tulee olemaan kirkon suhtautuminen rekisteröityihin parisuhteisiin. Perustevaliokunnan mietintöä odotetaan jo kovasti.

Tilannehan on siis se, että toukokuun kirkolliskokouksessa käytiin lähetekeskustelu liittyen piispainkokouksen selvitykseen parisuhdelain seurauksista kirkossa. Lähetekeskustelun jälkeen asia tuli perustevaliokunnalle, jossa meidän pitää tehdä kirkolliskokoukselle mietintö piispojen selvityksestä. Kun mietintö on valmis, se tuodaan jälleen ns. isoon saliin, käydään jälleen keskustelu, ja sitten lopulta päätetään tämän perustevaliokunnan mietinnön kohtalosta. Arvata saattaa, että mietintö ei tule yksimielisesti hyväksytyksi - oli se sitten millainen tahansa.

Kertaakaan aiemmin ei kirkolliskokousviikko ole etukäteen tuntunut niin tervanjuonnilta kuin nyt. Työtä on kokousviikoilla aina paljon ja päivät pitkiä, mutta olen suhtautunut siihen innostunein ja odottavin mielin. Nyt edessä oleva vääntö on kuitenkin poikkeuksellisen iso savotta - tärkeä, mutta erittäin vaikea. Siihen toivon meille kaikille ennen muuta kunnioittavaa ja yhteyttä rakentavaa kompromissihenkeä. On selvää, että kirkolliskokouksen toimintaa ja ratkaisua odottaa poikkeuksellisella kiinnostuksella myös media ja suuri yleisö. Kirkolliskokous on nyt paljon vartijana.

Kaiken tämän keskellä kokousviikon muut asiat meinaavat melkein unohtua. Eilen sain kotiin yleisvaliokunnan mietinnön aloitteesta, jossa esitettiin monimuotoisuuden edistämistä kirkon työyhteisöissä eri tavoin. Mietinnössä esitetään ilokseni, että asia lähetetään kirkkohallitukselle toimenpiteitä varten.
Aloite ja mietintö löytyvät kirkolliskokouksen sivuilta:
http://sakasti.evl.fi/sakasti.nsf/sp2?open&cid=ContentAF4C0

Tein tuon aloitteen kirkollikokouskollegoideni kanssa keväällä, ja pyrimme sillä parantamaan kirkon työyhteisöjä mm. erilaisuuden pelosta, kuvitellun yhdenmukaisuuden pakosta ja niiden aiheuttamasta torjunnan ja salailun kulttuurista kohti terveempiä työyhteisöjä. Jotenkin tuntuu, että asia on nyt aika ajankohtainen.

Kirkon on korkein aika siirtyä menneisyyden haikailusta, tunkkaisista toimintatavoista ja pelonsekaisista yhtenäiskulttuuriharhoista avoimuuden kulttuuriin ja keskinäisen erilaisuutemme hyväksymiseen, jopa arvostamiseen. Tältä viikolta enemmän kuin mitään muuta toivon merkkejä tästä suunnasta.