Agricola ei ole naispappivapaan jumalanpalvelusyhteisön paikka

Helsingin Tuomiokirkkoseurakunnassa eli omassa kotiseurakunnassani on aloittanut toimintansa Agricola-yhteisö. Agricolan kirkossa toimiva uudenlainen yhteisö perustettiin tavoittamaan kirkon liepeillä olevia, erityisesti niitä, jotka ovat pettyneet kirkkoon ja /tai kirkosta saamaansa kuvaan. Siis niitä, joita sukupuoleen tai seksuaaliseen suuntautumiseen perustuva syrjintä ottaa päähän ja erityisesti yhteisössä, joka kertoo ylimmäksi käskykseen lähimmäisenrakkauden.

Agricola-liikkeen yhteistyötahoja ovat Tuomiokirkkoseurakunnan lisäksi Tuomasyhteisö, HelsinkiMissio ja Helsingin seurakuntayhtymä. Kaikki tahoja, jotka mielestäni ovat onnistuneesti tavoittaneet ja haluavat tavoittaa juuri tätä kirkon liepeillä olevaa joukkoa vapaamuotoisemman ja yhteisöllisen messutoiminnan, suomalaisten auttamishaluun ja avun tarpeeseen vastaavan vapaaehtoistoiminnan ja vaikkapa Kirkko ja kaupunki -lehden juttujen kautta.

Liike on tarkoituksella hallinnollisesti väljä, jotta sen piirissä voidaan kokeilla erilaisia asioita ja mahdollistaa niin sanotusti ruohonjuuresta nousevaa toimintaa. Tuomiokirkkoseurakunnan nuorisotyö on siirtynyt God's Gasista Agricolaan, yksinäisiä vanhuksia auttava Diva-hanke linkittyy Agricolan toimintaan, ja kirkolla järjestetään mm. afrikkalaista messua, kristillistä meditaatiota ja viime viikolla "holy livingroom" tapahtuma, jossa kirkkosalissa sai hiljentyä patjojen ja tyynyjen keskellä. Kovasti odotamme myös Cafe Agricolan aukeamista vanhaan seurakuntasaliin "kaupungin nopeimpien" wlan-yhteyksien kera. Tarvitaan uusia kirkon tiloja, joihin kirkkoa vierastavammatkin voivat luontevalla tavalla tulla. Uskon vahvasti, että latte, lounas tai läppärin kanssa istuskelu ovat jotain aivan tavallisesta poikkeavaa kahvilassa, joka on yhteydessä kirkkotilaan.

Kaiken tämän kokeilevuuden ja uudenlaisen, rennomman kirkollisuuden keskellä pyörii Agricolan kirkolla yhä vanhan kaavan messu. Tämä messu on ymmärtääkseni olemassa siksi, että osalle seurakuntalaisista vanha kaava on yhä läheinen, rakas ja se oikea kaava. Voi tietysti kysyä, onko Agricola sille paras paikka, mutta toisaalta juuri erilaisten seurakuntalaisten kohtaaminen tällaisissa yhteisöissä on rikkaus. Vastaavasti Agricolassa kokoontuu myös suurta suosiota nauttiva seniorifoorumi. Samaa eri ryhmien kohtaamisen rikkautta ajatteli omien sanojensa mukaan myös Agricola-yhteisön toiminnanjohtaja, joka kutsui vanhan kaavan messuun yhteistyökumppaneiksi ns. vanhaan virkakäsitykseen - ainakin joiltain osin - sitoutuneita järjestöjä (=naispappien kanssa työskentelystä kieltäytyviä). Vanha messukaava kohtasi siis vanhan virkakäsityksen.

Naispappivapaa jumalanpalvelusyhteisö-yhteistyö loppui melko lyhyeen edellä mainittujen yhteistyötahojen (Tuomiokirkkoseurakunta, Tuomasyhteisö, HelsinkiMissio, Helsingin seurakuntayhtymä) muodostaman ohjausryhmän toimesta. Itse olin Tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntaneuvoston jäsenenä lopulta yksi monista, jotka näin halusivat, ja olivat päätöksestä helpottuneita.

Naispappivapaan jumalanpalvelusyhteisön jatkumisen puolesta on esitetty monenlaisia argumentteja, joista suurin osa on vakuuttanut itseäni varsin vähän. Tässä niistä muutama:
- Vanhan kaavan messu kasvoi, mukaan tuli lapsiperheitä ja nuoria aikuisia
- Vanhan virkakäsityksen jumalanpalvelusyhteisön torjuminen Agricolasta on syrjintää
- Tällainen messuyhteistyö on piispojen ja herätysliikejärjestöjen tahdonilmaisun mukaista toimintaa

Kahteen ensimmäiseen haluan lausua seuraavaa, koska huonot argumentit häiritsevät minua:
- Vanhan kaavan messua ei käsittääkseni ole tarkoitus markkinoida yhä uusille sukupolville, vaan messu on olemassa niitä varten, jotka ovat kasvaneet siihen ennen jumalanpalvelusuudistusta. Messu saa tietysti jatkua heitä varten, mutta jatkossa haluamme kasvattaa uudet sukupolvet uuteen jumalanpalveluskaavaan. Vai miksi sitä jumalanpalvelusta uudistettiin?
- Syrjintää ei ole se, ettei anneta toisten syrjiä. Suvaitsevaisuus ei siis tarkoita syrjivien toiminta- ja ajattelutapojen hyväksymistä. Rasismin hyväksyminen ei ole suvaitsevaisuutta. Naispappien syrjinnän hyväksyminen ei ole suvaitsevaisuutta. Se, että kirkossa halutaan edelleen sallia ns. vanhan virkakäsityksen omaavien toiminta, ei tarkoita, että tätä näkemystä opettavia jumalanpalvelusyhteisöjä on suvaitsevaisuuden nimissä saatava perustaa minne tahansa. Seurakunnilla ja niiden jäsenillä (joita itse Tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntaneuvostossa edustan) on oikeus myös halutessaan vaatia, että yhteistyökumppanit sitoutuvat kirkon yhteisiin pelisääntöihin tässä asiassa (eli siihen että naispappeus on hyväksytty). Ja keskeinen pointti tietysti on se, että valtaosa seurakuntalaisista, erityisesti nuorista aikuisista, mutta myös muista haluaa näiden pelisääntöjen noudattamista vaatia. Enemmistö ei ymmärrä teologista knoppailuamme, jonka mukaan ei ole syrjintää, että vain miehet saavat tulla alttarille. Eikä tarvitsekaan ymmärtää. Siis vielä kerran: syrjintää ei ole syrjinnän estäminen, ja suvaitsevaisuutta ei ole syrjinnän salliminen.

Sitten on kolmas argumentti, tuo piispojen ja lähetysjärjestöjen tahdonilmaisu, ja sen taustalla oleva toive: että naispappien kanssa työskentelystä kieltäytyvät saisivat jatkossakin olla samassa kirkossa meidän muiden kanssa. Vaikka yleisesti ottaen olen sitä mieltä, että "kirkon ykseys" on aivan väärällä tavalla noussut kirkkomme ylimmäksi pyhäksi, olen tämän argumentin kohdalla vähemmän kriittinen. Ns. vanhan virkakäsityksen omaavien ihmisten kysymys ei ole yksinkertainen. Löydän tahdonilmaisusta paljon hyvää kompromissihalukkuutta, ja koen sen olevan kaiken a ja ö. Siis kompromissihalukkuuden.

Minä ainakin haluan toivottaa kaikki vanhan virkakäsityksen omaavat messu- ja muuhunkin yhteistyöhön niin Agricolaan kuin muihinkin kirkkoihimme. Tässä olen Agricola-liikkeen toiminnanjohtajan kanssa samoilla linjoilla: Kohtaamisia, yhteistyötä, yhteyttä! Meillä on paljon asioita, jotka meitä yhdistävät ja joissa voimme tehdä hyvää yhteistyötä. Tahdonilmaisun mukaisesti voidaan puolestani joskus järjestää myös järjestöjen nimikkopyhiä tai vastaavaa, jossa sitten palvelevat liikkeen omat papit. Vielä mieluummin kuitenkin kokisin sellaista messuyhteistyötä vanhan virkakäsityksen ihmisten kanssa, jossa ei tarvitsisi järjestää mitään erityismessuja. En pahastu siitä, että messun toimittaa tai siihen osallistuu ihminen, jonka kanssa olen tässä yhdessä asiassa eri mieltä. Meillä on jotakin paljon tärkeämpää, joka yhdistää meitä. Ainoa kompromissi, jota heiltä toivon, on yhteisten pelisääntöjen (=naispappien mukana olemisen) hyväksyminen sen yhden messun ajaksi.

Tällaistakin suhtautumista on. On ns. vanhaa virkakäsitystä parempana pitäviä pappeja ja muita työntekijöitä, jotka kuitenkin tekevät yhteistyötä naispappien kanssa, ja seurakuntalaisia, jotka voivat osallistua naisen toimittamaan messuun, vaikka vanha virkakäsitys olisi heidän mielestään parempi. Kaikki eivät tähän syystä tai toisesta halua tai pysty suostumaan. Minunkin tahtoni on, että he siitä huolimatta löytävät tavan pysyä yhteisessä kirkossamme. Jatkuva, laajeneva, naispappivapaa jumalanpalvelusyhteisö kirkkoa uudistavassa ja kirkosta etäämmällä olevia tavoittelevassa Agricola-yhteisössä ei kuitenkaan ole se tapa.