Vuoden 2009 Yhteisvastuukeräys tukee Suomessa maahanmuuttajien työllistymistä. Keräyskohde on saanut enemmän palautetta kuin kai mikään Yhteisvastuukeräyksen kampanjoista ikinä. Palautteita on tullut tuhansia, ja Yhteisvastuun sivuilla (www.yhteisvastuu.fi, ks. myös www.haastaennakkoluulosi.fi) vieraili pelkästään kampanjan ensimmäisen viikon aikana 14 000 kävijää.
Mediakin tarttui aiheeseen, ja uutisoi negatiivisesta palautteesta. Totta onkin, että sitä tuli paljon. Sanomatta jäi se, että mikään Yhteisvastuukeräyksen kampanjoista ei ikinä ole saanut näin paljon nimenomaan positiivista palautetta. Erityisesti nuoret suomalaiset ovat kiittäneet ja kannustaneet kirkkoa teeman valinnasta. Samaa sanovat myös kaikki tuntemani vapaaehtoiset, jotka listojen ja keräyslippaiden kanssa ovat rappukäytävissä ja Rautatientorilla päivystäneet. Negatiivista palautetta tulee häviävän vähän, erityisen kiittävää ja kannustavaa harvinaisen paljon - toki kaikenikäisiltä, mutta erityisesti nuorilta.
Nuorten innostus ei ole yllättävää, uusimmat tutkimukset kertovat nuorten ikäryhmien olevan kaikkein auttamishaluisimpia suomalaisia. Heidän auttamishalunsa on myös laajin, kohdistuen sairaiden lasten ja yksinäisten vanhusten ohella myös kehitysmaiden ihmisiin tai vaikkapa päihteiden käyttäjiin. (ks. esim. Esse-lehden juttu nuorten auttamishalusta http://www.esse.fi/content/view/924/32/)
On luonnollista, ja median toimintalogiikasta nousevaa, että negatiivinen asia on uutinen, positiivinen ei. Se on ihan oikein. Naispappien syrjinnästä, pappien kyseenalaisista tempauksista ja kirkon muista sotkuistakin tulee pitää ääntä, kuten vahtikoiran kuuluu, vaikka ne olisivatkin vain pienehkön joukon asioita kirkon suuressa kokonaisuudessa. Samoin on tässä tapauksessa: Vähemmistön rasismi on kiinnostavampi uutinen kuin enemmistön suopea suhtautuminen.
Mutta kyllä suopeuskin on kiinnostavaa, medialle ja yleisesti ottaen. Yhteisvastuukeräys sai paljon positiivista julkisuutta, kirkko myönteistä näkyvyyttä siitä, että se tekee sitä, mitä sen oikeasti pitää tehdä: heikompien puolustamisesta myös työllistämiskysymyksessä. Kaikkien tutkimusten mukaan juuri tätä kirkolta odotetaan: toimintaa ja kannanottoja heikompien auttamiseksi ja puolustamiseksi. (ks. esim. Eliisa Kansasen tutkimus http://www.evl.fi/kkh/ktk/www14.htm).
Kirkossa on ilokseni myönteistä suhtautumista maahanmuuttajiin paitsi kampanjoiden ja jäsenten taholta, myös konkreettisessa seurakuntatyön arjessa. Tämä tieto perustuu näkemääni ja oppimaani, kun olen kouluttanut seurakuntien työntekijöitä monikulttuurisuudesta ja tehnyt tutkimusta kirkon työnantajien suhtautumisesta maahanmuuttajien työllistämiseen.
(ks. http://www.tem.fi/files/21559/bjorklund_gronlund_tutkimuskooste.pdf)
Vaikka maahanmuuttajia on käytännössä työllistetty kirkossa hyvin vähän, suhtautuminen teemaan on erittäin positiivista ja kiinnostunutta. Tutkijalle tulee tuntuma, että kirkkoherrat ja muut kirkon organisaatioiden johtajat haluaisivat aidosti elää heikompaa huomioiden, jopa haasteellisissa työyhteisöissämme. Seuraavaksi pohditaan, miten hyvä tahto muuttuu hyväksi toiminnaksi. Tässä kirkko, erityisesti sen Yhteisvastuukeräys ja Kirkon sosiaalifoorumi sekä Työ- ja elinkeinoministeriö ovat yhdessä tekemässä tärkeää työtä.
Ne kampanjaa ja kirkon avausta maahanmuuttajien työllistämiskysymyksessä kiittäneet seurakuntalaiset (esimerkiksi ne paljon puhutut nuoret aikuiset) sekä media, odottavat nyt tuloksia. Toivottavasti tulee positiivista uutisoitavaa.
