Kari Mäkinen valittiin uudeksi arkkipiispaksi viime torstaina. Vaali sai ennen näkemätöntä huomiota mediassa, ja sen myötä uskoa, teologiaa ja kirkkoa ruodittiin ja pohdittiin mitä moninaisimmissa yhteyksissä. Esimerkiksi Voimala –nimisessä tv-ohjelmassa analysoitiin pitkällisesti uskontunnustusta ja siihen sitoutumista myöhäismodernissa Suomessa. Upeaa!
Keskustelun toivoisi myös jatkuvan yhtä vilkkaana, ja eri näkökulmista. Onnekasta on, että Kari Mäkisestä näyttäisi tulevan nimenomaan keskusteleva arkkipiispa, joka ei ripustaudu omiin näkökulmiinsa ja sorru julistamaan niitä totuuksina ylhäältä alaspäin. Kirkon kasvoina on ihminen, joka uskaltaa sanoa ”en tiedä”, ja myös kestää epävarmuuden. Sellaisen ihminen kestää myös mielipiteet, jotka poikkeavat omasta näkökulmasta. Tämä on erilaisten näkökulmien ja mielipiteiden kirkossa äärettömän tärkeää.
Eläkkeelle jäävä arkkipiispa Paarma on puhunut sovinnollisesta moniäänisyydestä, josta olen tässä blogissakin kirjoittanut jo aiemmin. Sovinnollinen moniäänisyys ei tarkoita kaiken sallimista. Yhteisiin pelisääntöihin ja päätöksiin sitoudutaan, eikä sooloilua tule katsoa läpi sormien väärissä paikoissa. Mutta mielipiteeseensä jokaisella on oikeus, ja erilaisten mielipiteiden kirjo ja myös keskinäinen erimielisyytemme meidän täytyy hyväksyä. Kuten tuleva arkkipiispa Mäkinen em. Voimala –ohjelmassa sanoi ”oppi ei ole uskon kohde”, kirkkokaan ei ole uskon kohde vaan erilaisten ihmisten ja yhteisöjen raami, jonka avulla, kautta ja suojassa uskoamme toteutamme ja pidämme yllä.
Lisää merkkejä moniäänisen ja rohkean kirkon keväästä löytyy Helsingin hiippakunnassa osoitteesta www.irjaaskola.fi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti