Kirkkoomme valitaan 11.3. uusi arkkipiispa. Äänioikeutettuna olen seurannut vaaleihin liittyvää keskustelua ihmetyksellä. Julkinen keskustelu pyörii seksuaalivähemmistöjen ja avioliittojen määrän ympärillä, kun tehtävän varsinaiset vaatimukset jäävät sivuun.
Ymmärrän toki, että eettisten kysymysten kautta päästään tarkastelemaan myös kunkin ehdokkaan raamatuntulkintaa ja älyllistä johdonmukaisuutta. Kirkon sisäisessä keskustelussa toivoisi kuitenkin suurempaa panostusta myös sen pohtimiseen, millaista johtajaa kirkossa tarvitaan.
Johtaminen on sekä ihmisten että asioiden johtamista, järjestyksen ylläpitämistä ja uuden luomista suuressa ja mutkikkaassa kirkon organisaatiossa ja sen eri lokeroissa, tavoitteen asettelua, budjetointia, voimavarojen jakamista, organisaation ohjaamista, tulosten seuraamista, henkilöstöasioita, reagoimista, kuulemista ja neuvottelua. Listaa voisi jatkaa.
Miksei johtamista ruodita arkkipiispakeskustelussa enempää? Tuntuu, että "loan heiton" pelossa vain harva uskaltaa sanoa ääneen, että ehdokkaista toisella ei ole käytännössä minkäänlaista johtamiskokemusta. Osaamisesta ja osaamisvajeista vaikeneminen ei johda rehtiin vaaliin vaan äänestyspäätöksiin vajavaisin tiedoin.
Arkkipiispa tarvitsee tehtävässään näkemystä, kokemusta ja osaamista kirkosta sekä sen johtamisesta. Kari Mäkisellä näitä on lukuisien johtamistehtäviensä ansiosta mittavasti. Siunauksellisinta on se, että pitkän johtamiskokemuksensa lisäksi, ehkä sen ansiostakin, hänessä on teologista ja inhimillistä syvyyttä, nöyryyttä ja viisautta, jota tarvitaan kaikissa kirkon tehtävissä - ei vähiten arkkipiispana. Tulen äänestämään Kari Mäkistä 11.3., ja kirkon puolesta toivon sydämestäni, että riittävän moni tekee samoin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti