”Parisuhdekeskustelu” käyty tältä erää (6.5.2010)

Yli 50 puheenvuoron keskustelu samaa sukupuolta olevien parisuhteista saatiin päätökseen eilen yhdeksän jälkeen. Keskustelu oli yleisesti ottaen asiallista, paljon asiallisempaa kuin odotin. Ainakin kirkollinen keskustelukulttuuri on kehittynyt näiden 7 vuoden aikana, kun asiaa on valmisteltu.

Asia tosiaan lähti kirkolliskokouksesta vuonna 2003, jolloin kirkolliskokous hylkäsi kaksi edustaja-aloitetta: toisen, joka esitti ns. virkakieltoa parisuhteensa rekisteröineille ihmisille (so. ei pääsyä kirkon virkaan heille), toisen, joka esitti parisuhteen siunaamisen kaavan luomista rekisteröidyille parisuhteille. Samassa yhteydessä kirkolliskokous lähetti asian piispainkokokuksen pohdittavaksi. Piispainkokous on siis nyt pohtinut asiaa 7 vuotta, ja tulos on tuo tällä viikolla käsitelty mietintö (7 vuoden aikana on pohdinnasta myös mm. julkaistu kaksi kirjaa, eli mietitty kyllä ollaan). Ja mietinnössä piispainkokous esittää, että samaa sukupuolta olevien parien kanssa ja puolesta voitaisiin rukoilla, mutta ei tehtäisi omaa kaavaa. (En arvioi mietintöä tässä, ks. puheenvuoroni aiheesta www.evl.fi/kirkolliskokous) Seuraavaksi asia tulee omaan perustevaliokuntaani, jossa kannat jakautuvat aika samoin kuin salissa. Suurin osa lienee vakaasti puolesta (rukoillaan) tai vastaan (ei rukoilla), jokunen siinä välissä. Itse toivon, että voisimme olla samaa mieltä siitä, että a) olemme eri mieltä ja b) kirkon ykseys on meille niin tärkeä, että haluamme tehdä kompromissin tässä asiassa, joka ei ole oppimme ytimessä.

Eilisistä puheenvuoroista suuri osa oli pitkiä, toisiaan ja itseään toistavia, osin omituisia. Keskustelun käymiselle oli kuitenkin selvä tarve, eli sallittakoon vähän tyhjemmätkin tilitykset. Yllättävän monet edustajat viestittivät implisiittisesti tai suoraan, että piispainkokous on nyt ymmärtänyt Raamattua ja sitä, miten sitä voidaan tulkita, väärin. Ihailtavaa itsevarmuutta ja luottamusta siihen, että vain oma tulkinta voi olla oikea. Parhaat puheenvuorot toivat asiaan jotain uutta, kuten edustajien Hermonen, Mäkelä ja Peltonen tapauksessa (jälleen löytyvät sivulta www.evl.fi/kirkolliskokous). Peltosen puheenvuoro oli tänne kenties hieman teoreettinen, mutta sellaisena kiinnostava. Onko meillä kaksi kirkkoa kirkon sisällä, kaksi Raamattua, kaksi Jumalaa: muuttumaton, ennustettava, johdonmukainen ja muuttuva, aidosti kaikkivaltias. Itse ajattelen, että Jumala ei voi olla muuttuva siinä mielessä kuin me sen ymmärrämme. Jumala ei ole ailahteleva tai ajan myötä ”kehittyvä”. Mutta meidän jumalakuvamme on taatusti ja toivottavasti ajan mukaan kehittyvä. Ehkä meillä onkin kaksi ihmiskuvaa ja tapaa katsoa maailmaa ja uskontoa: se, joka tarvitsee turvakseen ennustettavan ja johdonmukaisen, tunnettavan ja tiedettävän Jumalan, ja se, jolla keskiössä on, että näemme kuin kuvastimesta. Emme voi täysin tietää, millainen Jumala on, emme voi täysin ymmärtää, ja kykymme ymmärtää kehittyy ajan myötä, kun tietomäärämme ja ymmärryksemme kehittyvät. Jumala luo edelleen.

Eilen oli myös Kirkkohallituksen kyselytunti, ja saimme mm. Kirkon tiedotuskeskuksen johtajalta tietoiskun kirkon näkymisestä mediassa. Tänään on tiedossa vaaleja ja valiokuntamietintöjä, mm. ns. henkilöseurakuntakysymys (Hallintovaliokunnan mietintö parokiaalijärjestelmän kehittämisestä). Siihen perustevaliokuntamme lausunnossaan lausui, että seurakunta on kaikkia sen alueella palveleva, ja jäsenyyden tulee perustua asuinpaikkaan. Seurakuntaa ei pääasiassa pitäisi irrottaa alueesta ja muodostaa mieltymysten perusteella. Seurakuntayhtymän sisällä ja mm. luottamuselimessä toimimiseen ja kielellisin perustein voitaisiin nykyisiä säännöksiä kuitenkin väljentää. Käsittelyyn tulee myös lakivaliokunnan mietintö kiinnostusta herättävästä ja tarpeellsiesta kirkkoherran vaalitavan kehittämisestä (välillinen vaali vai edelleen suora).

Työtä on kuluneina päivinä ollut niin paljon, että paljoa muuta ei ole ehtinyt tehdä. Jännitysmomentin on tuonut flunssani, jonka vuoksi olen joutunut jatkuvasti huolehtimaan, pystynkö pitämään puheenvuoroni vai lähteekö ääni lopullisesti. Salin ilmastoinnista kuiva ilma kiusaa kaikkia tasapuolisesti. Ulkona sen sijaan on aurinkoista ja linnunlauluista, opiston takana sini- ja valkovuokkojen meri, mutta sisältä ei ehdi poistua kuin hetkeksi hengittämään raikasta ilmaa. Aamumessuihin en ole kuvitellutkaan lähteväni maanantaita lukuun ottamatta. Hyvinä puolina pitää tälläkin kertaa mainita opiston ihanat lounaat ja päivälliset, erityisen ihanat salaatit ja ihanilta näyttävät jälkiruoat. Olen toistaiseksi onnistunut pidättäytymään jälkiruoista ja päiväkahvipullista (lukuun ottamatta ministerin tarjoamaan kakkua). Alhaisella verensokerilla ei näistä keskusteluista selviä hereillä.