Kirkollisesta päätöksenteosta (8.11.2011)

Saimme perustevaliokunnassa eilen valmiiksi lausuntomme diakonaatista (lakivaliokunnalle, joka tekee asiasta varsinaisen mietinnön). Diakonaatti-kysymyshän on ollut monipolvinen ja diakonaattia on kirkkoon yritetty saada jo käsittääkseni nelisenkymmentä vuotta. Tämä aiheuttaa luonnollisesti turhautumista ja vinoja kommentteja kirkollisen päätöksenteon tehokkuudesta.

Diakonaatti-kysymyksen pitkä prosessi ei kuitenkaan kerro pelkästään kirkon kyvyttömyydestä uudistuksiin. Diakonaatin teologinen ulottuvuus on näiden vuosien aikana kehittynyt aika lailla. Diakonaatin teologiaa on aivan aidosti tämän prosessin aikana ja yhteydessä luotu – piispainkokous, perustevaliokunta, eri työryhmät ja toki myös diakonian tutkijat ovat prosessin aikana kehittäneet diakonaatin teologiaa. Tämä ehkä selittää osaltaan (joskaan ei kokonaan) tämän asian pitkän prosessin. Sekä piispainkokouksen että perustevaliokunnan näkökulma tämänkertaiseen esitykseen on, että siinä on joitain ongelmia (erityisesti liittyen vokaatioon ja ordinaatioon – mm. kysymys onko vihkimys kelpoisuusehto, jote se nykyisessä esityksessä ei ole). Silti asiaa pidetään yleisesti tärkeänä ja perusteltuna viedä eteenpäin.

Kirkollisen päätöksenteon ihmeellisyyksiin olen yhä enemmän saanut perehtyä osana määräenemmistösäännöstyöryhmää (ai että tykkään tästä nimestä). Tämä työryhmä kokoontuu kirkolliskokouksen ulkopuolella, mutta liittyy täällä aiemmin tekemäämme aloitteeseen. Sami Ojalan ensimmäisenä allekirjoittamalla aloitteella esitimme, että määräenemmistösäännösten perusteista tehtäisiin kattava selvitys ja ryhdyttäisiin sen pohjalta toimenpiteisiin säännösten muuttamiseksi tarpeellisilta osin. Itse esityksen sanamuoto kuului: ”siten, että mahdollisesti tarpeettomiksi katsotut määräenemmistövaatimukset poistetaan ja tarpeelliseksi nähtyjä määräenemmistövaatimuksia muokataan tavalla, joka kirkon uskon ja opin ydintä vaarantamatta mahdollistaa nykyistä joustavamman ja tehokkaamman päätöksenteon.” Tällä hetkellähän monien asioiden pitää kirkolliskokouksessa saada ¾ edustajista taakseen, jotta asia menee läpi. Määräenemmistösäännöksen luoma vähemmistövalta suojelee kirkkoa liian nopeilta uudistuksilta, mutta on kyseenalaista onko sen käyttäminen perusteltua esimerkiksi aivan kaikissa kirkkolain muutoksissa (kuten tällä hetkellä). Lisäksi määräenemmistösäännöstä käytetään perustavanlaatuisissa kirkon uskoon ja oppiin liittyvissä kysymyksissä, mutta missään ei ole määritelty, mitkä ovat tällaisia kysymyksiä ja kuka päättää, mitkä tällaisia kysymyksiä ovat.

Kirkolliskokoukselle tekemämme esitys meni siis läpi ja nyt työstämme tuota selvitystä määräenemmistösäännöstyöryhmässä. Siellä olemme käsitelleet aineistoa, josta käy selvästi ilmi, että määräenemmistösäännöstä on kirkolliskokouksessa myös käytetty täysin epäjohdonmukaisesti nimenomaan uskoon ja oppiin liittyen. Työryhmämme saa toivoakseni aikaan esityksen, jolla määräenemmistösäännöksen käyttöön tulee edes hieman lisää tolkkua. Kuten kirkollinen päätöksenteko on monin paikoin osoittanut, asia tuskin tulee lopullisesti valmiiksi, mutta etenee toivottavasti vähän.

Eilen kuulimme myös madonlukuja kirkon taloudesta ja ministeri Räsänen kävi tervehtimässä meitä. Hän puhui ihan tärkeitä asioita uskonnonvapaudesta, muttei voinut vastustaa kiusausta ottaa agendalle myös abortit ja herätysliikkeet. Tänään taas on agendallamme täysistunnossa valiokuntamietintöjä – niistä saattaa jonkin verran syntyä keskusteluakin.

Ei kommentteja: