Intensiivinen ja työntäyteinen kokousviikko on takana. Viikko oli tiivis, ja sen tunnelmasta vie aikaa irrottautua. Ihminen tottuu nopeasti siihen, että ruoka tulee valmiina pöytään ja työssä tarvittavat paperit nenän eteen. (Opistolla kaikki toimii täydellisen moitteettomasti, huomaamatta ja erittäin ystävällisesti, aina.) Ja myönnän, että ensimmäisenä aamuna kokouksen päättymisen jälkeen ajattelin, että olisipa kiva istua aamukahville toisten edustajien kanssa, juttelemaan yhteisistä asioistamme. Huolimatta tämän kokousviikon intensiivisyydestä – tai ehkä juuri siksi – edustajien yhteishenki oli ehkäpä parempi kuin koskaan aiemmin omalla kaudellani. Uudistusmielisiä yhdisti yhteinen tavoite suhteessa rekisteröityihin parisuhteisiin, mutta valtaosaa edustajista yhdisti yhteinen tavoite pysyä yhdessä kirkkona. Hyvin erilaiset, osin lähes täysin vastakkaiset kannat tässä yhdessä kysymyksessä kääntyivätkin kokemukseksi siitä, miten tärkeää suurelle enemmistölle meistä on pysyä yhdessä tämän yhteisen kirkkomme sisällä. Viikon lopulla tuntui hienolta kiittää yhteistyöstä myös niitä, jotka suhtautuvat rekisteröityihin parisuhteisiin eri tavalla kuin minä, mutta halusivat silti sitoutua yhteiseen kompromissiratkaisuun ja yhteiseen kirkkoon.
Varsinaisia uutuuksia tällä viikolla olivat uusi arkkipiispa - uusi siis tässä roolissa, josta hänellä ei tuntunut kaikesta paineesta huolimatta olevan pienintäkään vaikeutta selviytyä sekä uusi Helsingin piispa, Irja Askola, joka todella merkittävällä tavalla tuki ja huomioi meitä hiippakuntansa edustajia. Olin tästä hänen ottamastaan roolista hyvin vaikuttunut ja kiitollinen. Hänestä muuten huokuu kasvotusten paitsi mediankin kautta välittyvä lämpö ja läsnäolo, myös vahva arvokkuus ja voima. Piispakuntamme näyttää tämän vuoden jälkeen todella hyvältä, kun Kaarlo Kalliala vielä saadaan kohta Turun piispaksi. Olen kuullut, että piispojen keskinäinenkin vuorovaikutus on uusien piispojen myötä saanut uudenlaista, varmasti tarpeellista ja rakentavaa avoimuutta. Toivon, että sen vaikutus heijastuu koko kirkkoomme ja sen viestintään.
Tämän kokousviikon uutuus oli myös se, että sain uuden vierustoverin istuntosalissa. Kaipaamamme edesmenneen Heikki Kotilan jälkeen kirkolliskokoukseen ja perustevaliokuntaan nousi Mika Aspinen, jonka kanssa oli todellinen ilo tehdä yhteistyötä. Myös perustevaliokunnan sihteeri on viime toukokuun jälkeen vaihtunut, ja mietintöä sai tällä viikolla kirjoittaa öisin Ilmari Karimies, joka on muuten kurssitoverini. Ja vielä kauniiksi lopuksi sain uutuutena jakaa huoneiston tällä kokousviikolla edustaja Hilkka Olkinuoran kanssa. Voin kertoa, että harvan ihmisen kanssa haluaa keskustella vielä keskellä yötä, kun on ensin kuunnellut tunteja ja tunteja edustajien tasoltaan hyvin vaihtelevia puheenvuoroja, mutta Hilkan kanssa haluaa. Teksti on livenä aivan yhtä fantastista kuin kirjoissa ja kolumneissa.
Vielä eilinen lauantai kului lukiessa kirkolliskokousta käsitelleitä lehtijuttuja viikon varrelta, ja seuratessa, miten media ja tutut Facebookissa suhtautuvat päätökseemme rukoilla parisuhteensa rekisteröineiden kanssa ja puolesta. Nyt alan hiljalleen taas huomioida todellisuutta Turun kristillisen opiston ulkopuolella. Lähden keskiviikkona vapaaehtoistoimintaa ja kolmatta sektoria käsittelevään tieteelliseen konferenssiin Washingtoniin ja sieltä pikku lomalle New Yorkiin. Sitä ennen ehditään kuitenkin pitää seurakuntavaalit ja myös Tulkaa kaikki –liikkeen seurakuntavaalivalvojaiset. On hyvä päästä omien joukkojen pariin. Tulkaa kaikki –liikkeen aktiivit ovat tehneet ison vaalityön tämän syksyn aikana, ja intohimoa yhteisen kirkon hyväksi on myös tässä joukossa paljon. Parisuhteensa rekisteröineiden puolesta ja kanssa rukoileminen on Tulkaa kaikki –liikkeen piirissä toimiville uudistajille askel oikeaan suuntaan, mutta yhden liikkeen ohjelman keskeisen tavoitteen (”eri tavoin ajattelevien välille on rakennettava sovintoa ja luottamusta”) mukainen on myös nyt hyväksytyn mietinnön yhteyttä rakentava luonne.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti