Kolmas kirkolliskokouspäivä on takana, ja tänään lähetekeskusteltiin melkoinen määrä aloitteita. Tarjolla oli muun muassa julkisuutta saanut arkkipiispan asemaa ja tehtäviä koskeva aloite, sekä kolme eri tavoin kirkon saavutettavuutta ja osallisuutta käsitellyttä aloitetta: lasten, nuorten ja kehitysvammaisten. En raportoi keskusteluja pieteetillä, kaikki puheenvuorot löytyvät pian kirkolliskokouksen omilta sivuilta (www.evl.fi/kirkolliskokous).Kokoavasti voin kuitenkin sanoa, että puhetta oli vähintäänkin riittävästi. Erityisesti lasten oikeuksista puhuttiin todella paljon, asiasta ja asian vierestä. Valiokuntatyöskentelyyn ei lähetekeskusteluinnosta johtuen tunnu jäävän missään välissä kunnolla aikaa, ja perustevaliokuntammekin työstää (kyllä, edelleen) virkamiesoikeudellisia säännöksiä (siis lausuntoa niistä). Yksi valiokuntamme jäsenistä oli tänään sitä mieltä, että perustevaliokunnan virkamiesoikeudellisten säännösten käsittely on kuin Kauniit ja rohkeat. Ei haittaa, vaikka välistä jäisi montakin jaksoa/istuntoa, kun palatessa tuntuu, kuin ei olisi poissa ollutkaan.
Oman puheenvuoroni pidin nuorten osallisuutta käsitelleen aloitteen yhteydessä, joskin käsittelin siinä myös mainittuja lasten ja kehitysvammaisten oikeuksia. Toivoin kirkkoon kokoavaa näkökulmaa osallisuuteen. En koe järkevänä selvittää lasten, nuorten, kehitysvammaisten ja kaikkien muidenkin osattomuusvaarassa olevien ryhmien tilannetta erikseen, vaan kirkon hupenevat resurssit kannattaisi ehkä suunnata synergiseen selvitykseen. Näiden jälkeen voitaisiin tehdä kirkkoon oma yhdenvertaisuussuunnitelma, joka kokoavasti ottaisi huomioon eri ikä- ja ihmisryhmiä.
Kirkkohallitus on käynnistänyt yhdenvertaisuutta kirkon työyhteisöissä selvittävän hankkeen, jossa tarkastellaan eri syrjintävaarassa olevia ryhmiä kokoavasti. Vastaava selvitys olisi aiheellinen myös seurakuntalaisten näkökulmasta. Syytä olisi myös analysoida osallisuuden moniulotteista käsitettä. Mitä oikein ymmärrämme sillä, kun puhumme osallisuuden yhteisöstä, kuten strategiassa teemme? FT Pia Bäcklund on julkaissut erinomaisen kiinnostavan, teemaa kuntapuolen näkökulmasta käsittelevän väitöskirjan (”Tietämisen politiikka. Kokemuksellinen tieto kunnan hallinnassa”, ks: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-473-991-7 ). Suosittelen sitä kaikille osallisuuden yhteisössä toimiville.
Teoksessa käsitellään mm. sitä, millä edellytyksin kuntalaisten arkikokemuksiin pohjautuva tieto voidaan ottaa osaksi kaupungin kehittämistä. Mikä on kuntalaisten (seurakuntalaisten) rooli ja osallistumisen paikka? Mikä on legitiimiä tietoa kunnan (seurakunnan) päätöksiä tehtäessä (vrt. aiempi blogikirjoitukseni "Vain maallikko")?
Tutkimuksen tiivistelmässä sanotaan: "Osallistuminen ei ole vain reagoimista jo johonkin olemassa olevaan, vaan aktiivista uusien näkökulmien esille tuomista osaksi suunnittelua. Tutkimuksessa kysytään, mahdollistavatko kuntien suunnittelun ja päätöksenteon käytännöt kuntalaiselle myös tällaisen roolin. " Tätä voisi kysyä kirkossakin. Voidaanko puhua osallisuudesta kirkossa, jonka jäsenistä suurin osa ei osallistu sen demokraattiseen päätöksentekoon, ymmärrä sen käyttämää kieltä, tai usein edes tiedä, mitä siellä tehdään, ja mihin siellä uskotaan?
Niiden osallisuudesta huolehtiminen, jotka eivät aina osaa pitää itsestään ääntä ja penätä oikeuksiaan, on kirkon ytimestä, Raamatusta nousevaa perustehtäväämme. Lapset, nuoret, kehitysvammaiset, vanhukset, mielenterveyskuntoutujat, seksuaalivähemmistöjen edustajat, maahanmuuttajat ja monet muut voivat avata silmiämme sille, mitä arkkipiispa Paarma ja Mikkelin piispa Häkkinen maanantaina peräänkuuluttivat. Onko kirkko kaikille? Onko oikeasti?
Iltapäivällä oli vielä kirkkohallituksen kyselytunti, joskin eniten ja intohimoisimmin keskustelua herätti täysin kirkkohallitukseen liittymätön kirjallinen kysymys kirkolliskokouksen aamumessuista Maarian kirkossa vs. aamuhartauksista istuntosalissa. Keskustelussa käsiteltiin sikarin polttamista, nimimerkkejä ja suihkussa käymisestä heräävää huonoa omatuntoa. Neuvoa antavaa äänestystäkin ehdotettiin, minkä varapuheenjohtaja Rönkä nopeasti torjui. Lopputulema jää nähtäväksi. Minulle messu maanantaina ja perjantaina riittäisi (mikä oli edustaja Puran hyvä ehdotus), muina aamuina voisi olla vain hartaus. Varmasti ymmärrätte, että tällaiset välikohtaukset piristävät meitä edustajia kovasti kaiken päätöksenteon keskellä. Onneksemme joukossa on edustajia, jotka tahallisesti tai tahattomasti tuovat virkistävää naurua kokousviikkoon. Täällä on loppujen lopuksi hirveän fiksuja ja mukavia ihmisiä, joiden kanssa keskustelu on etuoikeus ja ilo. Eilen kysyin ystävältäni puhelimessa, että pitäisiköhän olla huolissaan, kun huomaan viihtyväni täällä aika hyvin. Todellisuudessa nämä viikot ovat hyvin paljon muuta kuin kuivaa lainsäädäntötyötä ja byrokratiaa.
Keskiviikko-iltaisin on perinteisesti edustajille järjestetty jokin retki (tästäkin voi kysyä, onko järkevää käyttää ilta tähän, kun valiokunnista monet todella tarvitsisivat aikaa kokoontua). Tänä vuonna retki suuntautui Aboa Vetus & Ars Nova -museoon, jossa olen Turussa usein vierailevana käynyt useasti. En siis liittynyt joukkoon, vaan iltani on vapaa, ja ehdin lukea mietintöjä, tehdä vähän muitakin töitä (mm. lukea kiinnostavia artikkeleita vuonna 2010 julkaistavaan Kirkko ja perhe -kirjaan), ja jopa käydä kävelyllä. 
Kuulin, että opiston viereisellä metsäkaistaleella kasvaa hurja määrä sinivuokkoja, ja kävin jo etsimässä niitä. Paras kukinta-aika lienee jo ohi, koska löysin vain satunnaisia mättäitä valkovuokkojen seasta. Ohessa (tekstin alussa ja lopussa) pari piristävää kuvaa kuitenkin niistä ja muuten vain kukkasista Stefan Wallinista ja HeTa-hankkeen esittelystä. Huomenna päästään jo ilmeisesti äänestämään
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti